Kuva: Mikko Räsänen

Vappu Pimiän huumorintajua ei aina ymmärretä: Yksi ikimuistoinen hetki koettiin synnytyslaitoksella

25.11.2018 11:15 - Katariina Auvinen

Vappu Pimiä avasi niin vanhemmuutta kuin uraansa Satu Kotosen haastattelussa.

Iskelmän Satu Kotosen Sunnuntaivieraana on tällä viikolla viihteen monitoiminainen Vappu Pimiä. Pimiä juontaa Radio Novalla, mutta hän on tuttu näky myös television puolella. Pimiä on tunnettu iloisesta ja huumorilla höystetystä asenteestaan. 

Naisen huumori on kukkinut myös väärissä paikoissa, kuten synnytyslaitoksella. 

- Kun esikoinen syntyi ja olin vielä synnytyslaitoksella niin naispuolinen lääkäri tuli katsomaan meitä. Lääkäri ihmetteli, että onpas siinä pitkäraajainen tyttö ja minä kerroin, että no siinä on meidän eläkerahat noissa raajoissa, Pimiä muistelee. 

Pimiä oli ajatellut, että tyttö tekisi esimerkiksi mallimaailmassa töitä, mutta lääkäri oli pöyristynyt naisen sanomisista. 

- Minun piti oikein kertoa, että kyseessä oli vitsi. Se ei ollut ehkä väärässä paikassa heitettyä huumoria, se ei vaan uponnut, hän kertoo. 

Politiikkaan kosiskeltiin mukaan

Pimiällä on poliitikkoystäviä, mutta itse hän ei ole politiikaan lähtenyt, vaikka kosiskelua onkin ollut. 

- Vuosia sitten kolme isoa puoluetta kysyi minua politiikkaan mukaan. En muista olivatko ne eurovaalit vai mitkä, mutta kerroin tuolloin hyvin selkeästi etten ole kiinnostunut tällä erää siitä. Mielestäni siihen pitää olla todella kova palo ja itselläni ei sellaista ole tällä hetkellä poliittiseen suuntaan, hän kertoo Kotoselle. 

Some on mukana päivittäin 

Vappu Pimiä on hyvin aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Hänellä on kaksi lasta, joiden nimet ovat julkisuudessa tiedossa, mutta nainen on päättänyt ettei näytä lastensa kasvoja. Vappu Pimiä saa itse asiassa kaikista eniten palautetta omasta sometekemisestään. 

- Pyrin olemaan Instagramissa täysin rehellinen. Jos minulla on flunssa, minulla on flunssa tai jos minulla on kiire, niin kerron sen myös. Sama, jos lapsi saa raivarit niin en pyri peittelemään sitä, Pimiä kertoo. 

Ihmiset ovat kiitelleet häntä siitä, että nainen on rehellinen oma itsensä. 

- Kyllä minä myönnän, että minulla on jonkinlainen narkkisuhde sosiaaliseen mediaan ja puhelimeen. Se on ihan hanurista. Jos olen ollut pari päivää pois somesta, minulta kysytään, onko kaikki ihan hyvin, hän kertoo. 

Nainen mietti, että hän mahdollisesti tulee pitämään pienen tauon puhelimen käytöstä tulevalla lomalla. 

- Olemme lähdössä perheen kanssa rauhoittumislomalle pariksi viikoksi nyt talvella. Olen miettinyt, että pitäisikö meidän pitää taukoa puhelimen käytöstä vaikka parin päivän ajan. Se jää nähtäväksi, hän kiteyttää. 

Lue myös: Vappu Pimiä naureskelee teinikuvalleen somessa - fanit taas vertaavat Marilyn Monroeen

Lue myös: Kuuluisassa brittitapahtumassa nähtiin mitä erikoisimpia hattuja - mukana myös suomalaisedustusta

Radio Nova, Iskelmä ja Voice.fi kuuluvat kaikki osana Bauer Mediaan. 

Kilpailut

Uusimmat