Kuva: Senja Rapila

Vesku Jokisen oli tarkoitus jatkaa toimittajauraansa - Klamydian tarina kestikin odotettua kauemmin

22.11.2018 18:15 - Henna Koste

Klamydian nokkamies Vesku Jokinen suuntasi nuorena miehenä media-alalle.

Klamydia-yhtyeelle tulee tänä vuonna 30 vuotta mittariin. Nokkamies Vesku Jokinen, 48, toteaa, että punk elää ja voi hyvin Suomessa. Miehellä oli myös toinen vaihtoehto uralleen. 

- Alkuperäiseltä koulutukseltani olen toimittaja. On medianomin paperia ja kävin viestintälinjaa. 90-luvun alussa tein toimittajan hommia, tein juttua Radio Pohjanmaalle ja paikallisiin lehtiin, Jokinen kertoo Radio Novan Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa.

Sitten Klamydialla alkoi olla kysyntää.

- Ajattelin, että tämä seikkailu kestää vuoden tai kaksi korkeintaan ja sitten voin jatkaa toimittajan hommia. Tämä h*lvetin seikkailu on kestänyt 30 vuotta. Jos pitäisi palata toimittajan hommiin, olisi aikamoinen digikoulutus ja hyvin monta muutakin asiaa käytävä. Mieluummin vastaan kysymyksiin kuin teen niitä, Jokinen sanoo.

Mies ei pidä kuitenkaan toimittajan uraa huonona vaihtoehtona.

- Jos Klamydia ei olisi lyönyt läpi, ehkä olisin sitten se toimittaja, punkkari sanoo.

Kuuntele koko Sunnuntaibrunssi-jakso täältä

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Klamydian Vesku Jokinen: "Suomi on tällainen h**lvetin byrokratia"

Lue myös: Andy McCoy paljastaa hänen ja Angela-vaimon 30 vuoden liiton salaisuuden

Kilpailut

Uusimmat