Kuva: Getty Images

Erosta lisätietoa - Ariana Grande ei sietänyt kihlattunsa huumeriippuvuutta

16.10.2018 12:15 - Katariina Auvinen

Granden entinen poikaystävä Mac Miller kuoli yliannostukseen ja nainen yritti viimeiseen saakka auttaa Milleriä pääsemään yli riippuvuudesta.

Kerroimme eilen, että Ariana Grande, 25, on purkanut kihlauksensa poikaystävänsä Pete Davidsonin kanssa. Joidenkin lähteiden mukaan pari olisi eronnut, mutta koettaisivat vielä selvittää välejään. 

Mirror-julkaisulle on tihkunut uutta tietoa keväällä toisensa tavanneen parin erosta. Ariana Grande erosi keväällä Mac Milleristä, koska nainen ei hyväksynyt miehen päihteiden käyttöä. Miller kuoli kuoli muutama viikko sitten yliannostukseen ja nyt Grande on tietojen mukaan säikähtänyt Davidsonin päihteiden käyttöä, jonka vuoksi hän olisi perunut kihlauksen. 

Pete Davidson kertoo käyttäneensä marihuanaa jo kahdeksan vuotta. Hän onnistui olemaan kolme kuukautta selvin päin, mutta sortui taas käyttämään viime kuussa. (kuva: Getty Images )

Davidson käyttää säännöllisesti julkaisun mukaan muun muassa marihuanaa. Mies on kertonut kärsivänsä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Hän hakeutui kaksi vuotta sitten vieroitukseen liiallisen marihuanan käytön vuoksi. Mies sai totaalisen hermoromahduksen ja pelkäsi menettävänsä järkensä, jonka jälkeen hänet ohjattiin hoitoon. 

- Aloin saamaan totaalisia hermoromahduksia, joiden jälkeen en muistanut ollenkaan, mitä oli tapahtunut ja mitä olin tehnyt, Davidson kertoi haastattelussaan. 

Mies onnistui olemaan kolme kuukautta selvänä, kunnes hän paljasti muutama viikko sitten antamassaan haastattelussa, ettei hän voi elää ilman marihuanaa. 

Grande on kertonut lähipiirilleen, että nopea kihlaus suhteen vakavuus oli aivan liikaa liian nopeasti. 

Lue myös: Salamarakkaus ei kestänyt? Ariana Grande purki kihlauksen

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat