Kuva: Mikko Räsänen

Retroperjantaissa tavoitellaan tällä viikolla ennätystä: "Ääni saattaa olla kovilla"

17.09.2018 18:15 - Reija Saarinen

Oku Luukkainen aikoo tehdä uuden ylivetoennätyksen.

Radio Novan Retroperjantaita vietetään tällä viikolla entistäkin hurjemmissa fiiliksissä, sillä tarkoituksena on viedä maaliin kaikkien aikojen pisin lähetys.

Ohjelma starttaa normaaliin tapaan klo 19.00, mutta tarkka lopettamisajankohta ei ole vielä selvillä. Juontaja Oku Luukkaisen mukaan tarkoituksena on olla äänessä ainakin klo 04.30 saakka.

- Aikaisempi ennätys on 0.4.20, joten lähetyksen on tällä kertaa jatkuttava vähintään puoli viiteen, Luukkainen kertoo.

Luukkaisen mukaan kaikki sai alkunsa siitä, kun hän lupasi kuuntelijoille, että kun 60 000 tykkääjää saadaan Retroperjantain Facebook-sivuilla täyteen, vedetään historian kovin yliveto. Tuo rajapyykki saatiin täyteen kesän jälkeen.

- Retroperjantain historiassa on aiemmin tehty kaksi megapitkää lähetystä. Jo viime kerralla mentiin aika rajoilla. Ääni oli koetuksella ja väsykin pääsi iskemään. Tällä kertaa ei varmasti ole yhtään sen helpompaa, mutta hauskaahan se on silti, Luukkainen naurahtaa.

Voisi kuvitella, että keskellä yötä kuuntelijoita olisi vain kourallinen, mutta kokemus on todellisuudessa toinen.

- Tuntuu, että nimenomaan yöllä porukkaa on linjoilla. Ja aika moni yötyöläinen arvostaa sitä, että yölläkin on ohjelmaa tarjolla.

- Viime kerralla porukka oli varustellut itselleen "kisastudioita", joissa lähetystä ja sen etenemistä seurattiin porukalla.

- Ihmiset myös järjestivät ysäribileitä, joissa Retroperjantai soi koko yön. Mieleenpainuva juttu on ollut myös se, että eräs kaverikporukka varasi jo hyvissä ajoin Lapista mökin, jonne he sitten linnoittautuivat kuuntelemaan lähetystä. 

Mitähän kaikkea tänä vuonna tapahtuu? Se selvinnee perjantain superpitkässä lähetyksessä.

Kilpailut

Uusimmat