Kuva: Getty Images

Fanit huolestuivat Mel B:n ulkonäöstä - "Hän ei näytä enää samalta"

24.08.2018 16:15 - Katariina Auvinen

Nainen on mitä ilmeisimmin käynyt kohotuttamassa kasvojaan.

Laulaja Mel B, 43, kuvattiin äskettäin Hollywoodissa, kun hän saapui tukemaan ystäväänsä Simon Cowellia tämän Hall of Fame -tähden julkistustilaisuuteen. Ihmisten huomio kiinnittyi Cowelliin, mutta sitä enemmän monet kummastelivat Mel B:n muuttunutta ulkonäköä. 

Sosiaalisessa mediassa fanit puntaroivat onko nainen vienyt jo liian pitkälle nuoruuden tavoittelun erilaisilla kauneusoperaatioilla. Mel B:n kasvot näyttivät nimittäin hyvin kireiltä. The Sun-julkaisu onkin selvittänyt, että botox on kuulunut naisen kauneusrutiineihin jo pitkään. 

Nyt nainen on kuitenkin turvautunut täyteaineisiin, jota on julkaisun mukaan ruiskutettu esimerkiksi poskipäihin tuomaan täyteläisyyttä. Tarkkasilmäisimmät bongasivat myös arvet naisen korvien ympärillä, joista voi päätellä hänen käyneen kasvojen kohotusleikkauksessa. 

"Hän ei todellakaan näytä enää samalta. Miksi ihmiset eivät ymmärrä lopettaa ajoissa kasvojensa muokkaamista?" 

"Hän ei näytä enää ollenkaan samalta. Mitä hänelle on tapahtunut?" 

Katso kuvat alta. 

(kuva: Getty Images )

(kuva: Getty Images )

(kuva: Getty Images )

Tältä nainen näytti vuonna 2014. (kuva: Getty Images )

Lue myös: Mel B:n lisäämät kuvat ihmetyttävät faneja - hyökkäilee alasti ystävänsä kimppuun

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat