Kuva: Senja Rapila

Heidi Sohlberg rintasyövästään: "Niin hirveältä kuin se kuulostaa, minun oli tarkoitus sairastua"

21.03.2018 21:45 - Katariina Auvinen

Sohlberg kertoi, että syöpädiagnoosin myötä ihmiset näkevät hänet erilailla.

Missi Heidi Sohlberg, 36, vieraili Satu Kotosen sunnuntaivieraana kertomassa mietteitään syöpähoitojen jälkeen. Koko jakso on kuunneltavana RadioPlayn kautta. Sohlberg sairastui vuonna 2016 rintasyöpään, jonka jälkeen hän on puhunut avoimesti kokemuksistaan. 

Sohlberg myönsi, että vasta nyt hänestä tuntuu, että ihmiset näkevät hänet inhimillisenä ja samaistuttavana henkilönä. 

- Syöpädiagnoosi muutti asiaa. Kun olen puhunut asiasta julkisesti, olen saanut valtavan määrän positiivista palautetta ihmisiltä. Nyt ihmiset tulevat jopa halaamaan minua kadulla ja kertovat omia kokemuksiaan, Solhberg kertoo. 

Kun syöpädiagnoosi tuli, Sohlberg mietti ettei hän halua kertoa asiasta kenellekään. Hän kuitenkin laittoi sosiaaliseen mediaan julkisen päivityksen.

- Halusin, että ihmiset saisivat tiedon minulta eivätkä keneltäkään muulta. Päivitin kuitenkin ahkerasti sosiaaliseen mediaan kuulumisiani hyvistä ja huonoista päivistä, Sohlberg sanoo. 

Hänelle alkoi sadella satoja viestejä sosiaalisen median puolella ihmisiltä, jotka halusivat kiittää naista tämän rohkeudesta puhua asioista. Sen lisäksi viesteissä oli myös toisten sairastuneiden tarinoita. 

- En ole niitä ihmisiä, jotka uskovat henkimaailmaan, mutta niin hirveeltä kuin se kuulostaakin, minun oli tarkoitus sairastua ja käydä se läpi. Pystyin auttamaan muita ihmisiä. Paras palaute tuli varmasti, kun syöpäpolilla minua vastaan tuli pari naista. He kiittivät siitä, että olin rohkeasti lähtenyt kaljuni kanssa ulos. He kertoivat, etteivät olisi uskaltaneet ilman minun esimerkkiäni lähteä kiiltävien kaljujensa kanssa ulos, Sohlberg muistelee. 

Sohlbergilla on miehensä kanssa kaksi lasta. Hän avautui myös Kotoselle siitä, miten perheen arki pyöri rankimpien hoitojaksojen aikana. 

Lue myös: Ylinopeus vei Katri Helenan ajokortin hyllylle - erikoinen esine muistuttaa hölläämään kaasujalkaa

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.  

Kilpailut

Uusimmat