Kuva: Getty Images

Taitoluistelijan erikoinen musiikkivalinta ihastutti olympialaisissa - Twitter-käyttäjät ylistävät

12.02.2018 14:15 - Katariina Auvinen

Taitoluistelijat saivat valita näihin olympialaisiin ohjelmiinsa musiikin, joka sisälsi myös laulua.

Etelä-Koreassa kisataan juuri talviolympialaisia. Kisattaviin lajeihin kuuluu myös taitoluistelu, josta on saatu jo esimakua. Ranskalaisen Maé-Bérénice Méitén musiikkivalinta on saanut Twitter-käyttäjät kommentoimaan esitystä ahkerasti. 

Nainen oli valinnut kappaleekseen Beyoncéa klassisen musiikin sijaan. Hän luisteli muun muassa Run the World (Girls) - sekä Halo -kappaleiden tahtiin. 

Nämä ovat ensimmäisen olympialaiset, joissa taitoluistelijat ovat saaneet valita musiikkinsa mukaan lyriikoita. Méitén oli päättänyt käyttää tilaisuuden hyväksi heti. 

- Musiikki on hauska, hullu ja voit todellakin tanssia musiikin tahtiin. Se kuvastaa minua, hän kertoi Good Housekeeping -julkaisun mukaan. 

Musiikki erosi paljolti siitä, mitä muut kilpailijat olivat valinneet omaan ohjelmaansa. Suurin osa oli pitäytynyt vieläkin klassisessa musiikissa. Mèitèniä tämä ei haitannut. 

- Se on erilainen, mutta minäkin olen erilainen, joten päätin että miksipä ei, hän perustelee. 

Twitter-käyttäjät huomasivat musiikin ja he kommentoivat sitä ahkerasti sosiaalisen median puolella. 

"Aivan huikea show. Mikä musiikki!"

"Aivan mahtavaa, että juur hän valitsi Beyoncén musiikin ohjelmaansa. Sinä todellakin olet paras." 

Lue myös: Taitoluistelijaparin koreografia liian kiihkeä olympialaisiin? Yksi nosto oli monelle liikaa

Lähde: Good Housekeeping 

Kilpailut

Uusimmat