Kuva: Mikko Räsänen

Aki Linnanahde liikuttui kyyneliin kirjansa suosiosta: "En osannut unelmoidakaan"

18.01.2018 15:52 - Mikko Räsänen

Aki Linnanahteen kirjoittama Jere Karalahden elämäkerta oli viime vuoden myydyin tietokirja Suomessa.

Tänään julkistettiin tilastot vuoden 2017 myydyimmistä kirjoista Suomessa. Vuoden myydyin kirja oli Aki Linnanahteen kirjoittama Jere Karalahden elämäkertakirja Jere. Linnanahde sai tiedon ykkössijastaan tänään hieman ennen kuin tilastot julkistettiin.

- Kun kuulin asiasta, niin kyllähän siinä kyynelet tulivat silmiin. Jo kirjan tekeminen oli ammatillinen unelma, ja nyt vielä tällainen tunnustus..., Linnanahde ihmettelee.

- Arvostan tätä todella paljon. Etenkin mieltä lämmittää se, että tämä ei ollut minkään punaviinihöyryisten kirjailijaraatien myöntämä meriitti, vaan tämä kertoo siitä, että lukijat ovat tykänneet kirjasta. Se on paras mahdollinen palaute. 

Täysin yllätyksenä ykkössija ei tullut, sillä Jere oli myyntitilastojen kärjessä joulukuussa, jolloin myydään suurin osa vuoden kirjoista.

- En silti oikein uskaltanut unelmoida tästä etukäteen, Linnanahde miettii ja pohtii samalla syitä, miksi kohukiekkoilijan elämäntarina on kiinnostanut niin paljon kirjana.

- Tottakai tiesin, että Jeren värikäs elämä kiinnostaa urheiluväkeä, mutta kirjan menestys on luultavasti perustunut siihen, että se on löytänyt yleisöä myös muualta kuin urheilua seuraavista ihmisistä.

Hittikirjat tekeminen on näkynyt siinä, että monet tahot ovat ehdottaneet Linnanahteelle seuraavaa kirjahanketta.

- Paljon on tullut ehdotuksia elämäkertakirjoista. Yhteyttä ottaneet eivät ole olleet vain urheilijoita vaan kyselyjä on tullut todella laajasti. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole mitään suunnitelmaa viety sen pidemmälle.

- Se kyllä on varmaa, että ehdottomasti haluan kyllä vielä tehdä kirjoja. Tarinoiden kertominen kiehtoo minua oli kyse sitten radion aamuohjelmasta, kirjasta tai tv-ohjelman tekemisestä, Radio Novan aamushow'n vetäjänä tunnettu Linnanahde kertoo. 

Ei ole edes varmaa, tuleeko Linnanahteen seuraava teos olemaan elämäkerta. 

- Yksi unelmanni on kirjoittaa jossain vaiheessa fiktiivinen kirja. 

Lue myös: Aki Linnanahde kirjoitti kirjan Jere Karalahdesta: "Jere halusi kertoa kaiken ja puhdistaa pöydän"

Kilpailut

Uusimmat