Kuva: AOP

Miten jää rikottiin legendaarisessa alastonkohtauksessa Titanicia kuvatessa?

19.12.2017 19:45 - Reija Saarinen

Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1997.

Titanicin ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Yhä edelleen tämä James Cameronin ohjaama rakkaustarina on monen mielestä yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista.

Leffan päätähtinä loistivat Leonardo DiCaprio sekä Kate Winslet. Heillä oli yhdessä monenlaisia kohtauksia, joista yksi oli legendaarinen maalauskohtaus, jossa Dicaprion hahmo maalaa taulun alastomasta Winsletistä.

Mutta miten jää rikottiin ennen kyseistä pätkää, sillä kyseinen kohtaus oli ensimmäinen, jonka kaksikko kuvasi yhdessä. Mirror-lehden mukaan Winslet hoiti homman etukäteen, kuin ohimennen. Hänen nimittäin kerrotaan viuhahtaneen DiCapriolle kulisseissa, jolloin kaikki oleellinen oli nähty jo aiemmin.

Totta vai ei, sitä voidaan miettiä. Ainakin elokuvan teko yhdistit kaksikon tiiviisti ja yhä edelleen he ovat toisilleen tärkeitä ja läheisiä ystäviä, vaikka monien toivomaa parisuhdetta ei saatukaan aikaan.

Lue myös: Pelottavan looginen teoria Titanic-elokuvasta leviää netissä: "Jack ei ollut oikeasti olemassa"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat