Kuva: Mikko Räsänen

Suomalaistähdet paljastivat, miten viettävät joulua: "Lahjoja annetaan, kun niihin on nyt varaa"

23.12.2017 16:15 - Anna Hopi

Laulaja Reino Nordin viettää rauhallista perhejoulua, ja aikoo tänä vuonna hemmotella lapsiaan lahjoilla.

Joulun viettoon kuuluu perinteisesti hiljentyminen ja perheen kanssa oleminen. Suomalaiset tähtiartistit kertoivat Voice.fi -sivustolle, miten aikovat viettää joulua. Lue alta kootut kuulumiset.

Reino Nordin

(kuva: Senja Rapila)

- Ollaan vain himassa ja varmaan annetaan jotain lahjojakin. Nyt, kun niihin on kerrankin varaa, nauraa artisti.

Jenni Vartiainen

(kuva: Senja Rapila)

- Lähden ulkomaille, kohde on jo valittu. Olen normaalisti joko tai -ihminen jouluna. Joko paneudun joulun perinteisiin täysillä ja nautin kun jengiä koolla, tai sitten lähden reissaamaan. Tänä jouluna tulee reissattua, eikä siellä ole perinteisiä juttuja.

JVG

(kuva: Mikko Räsänen)

- Olemme jouluihmisiä, joulupukkihan on Suomesta. Odotamme, että hän tulee tietenkin käymään.

Mikko Von Hertzen

(kuva: Mikko Räsänen)

- Meillä on vielä yksi viikko keikkoja, sitten voi valmistella joulua. Menemme maalle perheen kanssa, ja koristelemme kuusta. Otamme iisisti, saunotaan, nautitaan hyvästä ruoasta ja nautitaan toistemme seurasta.

Janna

(kuva: Mikko Räsänen)

- Aion syödä mahdollisimman paljon kaikkea mahdollisimman herkullista, vähän juoda viiniä ja ottaa iisisti.

Laura Voutilainen

(kuva: Mikko Räsänen)

- Toivon pääseväni joulun alla rauhoittumaan. Olen kiertänyt nyt todella paljon keikoilla. Voisin laittaa kämppää uuteen kuntoon. Jos sinne saisi vaikka ostettua lampun kattoon, siitä voisi lähteä.

Evelina

(kuva: Senja Rapila)

- Lähden vanhemmille, vedän pyjamat päälle, puhelimen kiinni, katson Netflixiä ja syön suklaata.

Leo Stillman

(kuva: Senja Rapila)

- Vietän joulua perheen ja ystävien kanssa. Tää on mun tanskandoggi Mollin toinen joulu, niin yritän pitää sen tyytyväisenä ja katsoa, ettei se syö liikaa kinkkua!

Ida Paul

(kuva: Senja Rapila)

- Vietän joulun perheen kanssa koti-Suomessa. Rauhallinen perhejoulu, menemme aina isovanhemmille.

Kalle Lindroth

(kuva: Mikko Räsänen)

- Vietän perhejoulun, porukkaa tulee ensimmäistä kertaa meille ja se vähän jännittää. Olen tottunut siihen, että menen mummolaan tai vanhemmille. Nyt saadaan isännöidä, se on hauskaa.

Lue myös: Anssi Kela yllättää: "Haluan kirjoittaa oman elämäkertani"

Kilpailut

Uusimmat