Kuva: AOP

Palkittu mieslaulaja avautui naisten vaatteisiin pukeutumisesta: "Rakastan korkokenkiä"

24.10.2017 11:15 - Katariina Auvinen

Sam Smith kertoo, että hän tuntee itsensä yhtä paljon naiseksi kuin mieheksikin.

Brittilaulaja Sam Smith, 25, on palaamassa pidemmän tauon jälkeen musiikin pariin. Mies on ollut aina hyvin avoin seksuaalisesta suuntautumisestaan julkisuudessa. Nyt Smith kertoo, että hän nauttii paljon siitä, kun hän pukee päälleen naisten vaatteita.

Smith kertoo, että hän vietti nuoruudessaan melkein kolme vuotta käyttäen pelkästään naisten vaatteita. Hänen mukaansa häntä niin arvostettiin kuin kiusattiinkin koulussa tämän vuoksi. 

- Rakastan erityisesti korkokenkiä. Kotonani on niitä kasoittain. Ihmiset eivät tiedä tätä, mutta inspiroiduin Boy Georgesta ja Marilynista 17-vuotiaana. Sen jälkeen minulla ei ollut yhtään miesten vaatetta kotonani, ainoastaan naisten, Smith kertoo. 

- Tunnen itseni yhtä paljon mieheksi kuin naiseksikin. Minua kiusattiin tämän vuoksi, mutta arvostettiin myös, koska kannoin itseni ylpeydellä, Smith jatkaa. 

Hän julkaisi juuri uuden singlen Too Good At Goodbyes. Avoimesti homoseksuaali mies on kertonut, että hänen tulevalla albumillaan on hyvin henkilökohtaisia kappaleita, jotka kertovat muun muassa hänen homoseksuaalisuudestaan. 

Lue myös: Suosikkilaulaja paljastaa: Tulin kaapista ulos jo 10-vuotiaana

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat