Smith nähdään Pori Jazzeilla ensi kesänä.
Sam Smith joutui väkivallan kohteeksi 19-vuotiaana, kun hän pukeutui feminiinisesti.
Laulaja on paljastanut mieltävänsä itsensä muunsukupuoliseksi.
Sam Smith joutui operaatioon, jossa hänen silmäluomensa jouduttiin tyhjentämään.
Sam Smith ja Brandon Flynn ovat seurustelleet viime elokuusta saakka.
Twitterissä on pohdittu, että Adelea ja Sam Smithiä ei ole koskaan nähty samassa tilassa yhtä aikaa.
Sam Smith kertoo, että hän tuntee itsensä yhtä paljon naiseksi kuin mieheksikin.
Sam Smith kertoi ensimmäisenä homoudestaan parhaalle ystävälleen.
Adam Lambertin on huhuttu seurustelevan brittilaulaja Sam Smithin kanssa.
Uusimman James Bond -elokuvan on nähnyt Suomessa jo 175 362 katsojaa. 
Nova kokosi kaikki merkitykselliset James Bond -kappaleet yhdelle soittolistalle uusimman Bond-elokuvan kunniaksi. 
Laulaja marssi uusimman Bond-elokuvan Spectren ensi-illasta McDonaldsiin, josta hän postasi rakkaudentäyteisen kuvan.
Sam Smith sanoo tuijottavansa toisinaan James Bondin Wikipedia-sivuja miettien, miten ihmeessä hänen nimensä tulee olemaan siellä kaikkien tähtien joukossa.  
Sam Smithin Writing’s On The Wall -single on ensimmäinen Bond-tunnari, joka on noussut listaykköseksi Iso-Britanniassa.
Sam Smith esittää elokuvateattereihin pian tulevan James Bond -elokuvan Spectre-tunnussävelmän.
Sam Smith esittää elokuvateattereihin pian tulevan James Bond -elokuvan Spectre-tunnussävelmän.