Kuva: AOP

Muistatko Peter Pan -tähden, jonka ei pitänyt koskaan kasvaa aikuiseksi? On nykyään todellinen komistus

23.10.2017 12:45 - Senja Rapila

Jeremy Sumpter on tänä päivänä jo 28-vuotias.

Näyttelijä Jeremy Sumpter, 28, tähditti vuonna 2003 ilmestynyttä Peter Pan -elokuvaa, jonka myötä nuoresta näyttelijästä tuli monen pienen tytön ihastus - ja myöhemmin monen nuoren naisen päiväuni. Elokuvassa Sumpter näytteli Peter Pania, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi.

Vaikka Peter Pan ei kasvanutkaan koskaan aikuiseksi, on Sumpter muuttunut vuosien myötä todelliseksi komistukseksi kiharahiuksineen. Tuoreista kuvista näkee, kuinka näyttelijä on miehistynyt, mutta silti hänessä on samanlaista viatonta poikamaisuutta kuin vuonna 2003.

Vaikka Sumpter ei päivitä Instagram-tililleen aktiivisesti tuoreita kuvia itsestään, on hän lisännyt tänä vuonna sestään tilille alla olevat kuvat:

Voit katsoa vuonna 2014 Into the Storm -elokuvan ensi-illassa otetut kuvat komistuksesta alapuolelta.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Harry Potterin luoja paljasti yllättävän seikan Voldemortista: "Kaikki lausuvat nimen väärin"

Kilpailut

Uusimmat