Urheilijat raivostuivat Donald Trumpille - megatähdet tylyttävät presidenttiä Twitterissä

27.09.2017 11:30 - Sami Ikonen

Donald Trump ei nauti kannatusta urheilumaailmassa

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on lyhyessä ajassa onnistunut suututtamaan niin urheilijat niin NBA-koripalloliigassa kuin amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigassa. Tuorein riita on seurausta siitä, että NFL-pelaajat ja jopa joukkueiden omistajat ovat alkaneet polvistumaan otteluiden alussa USA:n kansallislaulun soidessa.

Kaikki alkoi 13 kuukautta sitten. Yhdysvaltojen NFL-ottelut alkavat perinteisesti alkuseremonialla, jossa soitetaan maan kansallislaulu. San Francisco 49ers -pelaaja Colin Kaepernick polvistui seremonian aikana, koska hän halusi näin protestoida tummaihoisten syrjintää Yhdysvalloissa. Kaepernick sai jo viime kaudella tukea joukkuekavereiltaan, sillä osa muista pelaajista alkoi toistaa Kaepernickin tapaa.

Nyt alkavalla kaudella idea polvistumisesta saanut uutta tuulta alleen. Viikonloppuna hallitsevan mestarin New England Patriotsin ja Washington Redskinsin pelaajat polvistuivat ennen ottelun alkua. 

Donald Trump sen sijaan ei ole pitänyt polvistumisesta, vaan tylytti näin toimivia urheilijoita Twitter-tilillään. Presidentti twiittasi, että kansallishymnin soidessa polvistuminen on epäkunnioittavaa ja pelaajia tulisi rangaista. Trump myös korosti, ettei hän hyväksy polvistumista kansallislaulun aikana.

Kohu ei jää ainoastaan amerikkalaisen jalkapallon puolelle. Nyt Yhdysvaltojen jalkapalloliigan MLS:n pelaajayhdistys twiittasi tilillään tukevansa pelaajia ja sananvapautta. Pelaajayhdistys kertoi tekevänsä kaikkensa puolustaakseen pelaajien vapautta ilmaista mielipiteensä kansallislaulun aikana.

Presidentti on riitautumassa myös koripallomaailman kanssa. Tuoreen riidan keskiöön on joutunut koripallotähti Stephen Curry. Tämä riita lähti siitä, että viime kaudella NBA:n mestaruuden voittanut Golden State Warriors on kutsuttu vierailulle Valkoiseen taloon. Joukkueen tähtipelaaja Curry kuitenkin ilmoitti jäävänsä tilaisuudesta ulos. 

Seurauksena Trump twiittasi lauantaina peruneensa Curryn kutsun. 

Useat urheilutähdet tukevat Curryn päätöstä. NBA:n megatähtiin kuuluvat koripalloilijat LeBron James ja Chris Paul twiittasivat kuullessaan kutsun peruuntumisesta. Molemmat urheilijat puolustivat Currya ja arvostelivat Trumpia.

"Stephen Curry ilmoitti jo ettei hän tule. Joten ei (tarvita) kutsua. Valkoiseen taloon saapuminen oli iso kunnia ennen kuin sinä (Trump) ilmestyit.", LeBron James kirjoitti.

"Kaikkia asioita mitä meidän maassamme tapahtuu (tällä hetkellä); miksi SINÄ keskityt toisten polvistumisiin ja vierailuihin Valkoiseen taloon", Chris Paul kirjoitti.

NFL:lle polvistumiskohu on ollut iso ongelma, sillä nyt Trumpin ajatuksia kannattavat fanit ovat boikotoineet otteluita. Stadionilla on nähty tavallista enemmän tyhjiä istuimia. 

Lue myös: Maailman pelottavin lelu? Alastomasta ja vihaisesta Donald Trump -trollista hitti

Kilpailut

Uusimmat