Kuva: AOP

Lady Gaga paljasti syyn omituisten asujen takaa - haluaa säilyttää kontrollin

20.09.2017 12:45 - Katariina Auvinen

Laulaja on tunnettu räväkästä pukeutumistyylistään, mutta tyylin takaa löytyy syvempi merkitys.

Lady Gagan faneille tuli ikävä uutinen, kun laulaja joutui perumaan kaikki syksyn keikkansa. Laulaja kärsii fibromyalgia-sairaudesta, joka aiheuttaa pahoja kipuja. Gaga on taistellut kipujen kanssa jo viisi vuotta. Laulajasta ilmestyy piakkoin Netflixin puolella dokumentti, josta on tihkunut jo hieman tietoa julkisuuteen. 

Lady Gaga paljasti dokumentissa esimerkiksi räväkän tyylinsä taustoista. Laulajan yllä on nähty mitä mielenkiintoisimpia asuja. 

-Räväkkä tyyli auttaa minua säilyttämään kontrollin itselläni. Kun tuottajat käskevät minua pukeutumaan seksikkäästi, lisään yleensä jotain hullua asuun, jotta minä olen viime kädessä päättänyt pukeutua juuri niin, Lagy Gaga paljastaa. 

Hän kertoo dokumentilla myös peloistaan. Gaga paljastaa, että hänelle perhe on kaikki kaikessa, mutta yksinäisyys iskee hänen tajuntaansa aika ajoin. 

-Minulle puhuvat monet ihmiset päivän aikana, mutta lopuksi he lähtevät ja minä olen täysin yksin omassa hiljaisuudessani, hän sanoo. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Lady Gagan terveysvaikeudet yltyneet - peruu kaikki syksyn keikkansa

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat