Kuva: AOP

Salkkarit-tähti Oona Kare Me Naisissa: Yksinhuoltajaperheessä kasvaa ottamaan vastuuta

13.07.2017 09:08 - Reija Saarinen

Me Naisten mukaan Oona Kare haluaa keskittyä nyt omiin unelmiinsa.

Salatut elämät -sarjasta suurelle yleisölle tutuksi tullut Oona Kare, 27, kertoo Me Naisissa lapsuudestaan, johon kuului jo varhain itsenäistyminen.

Hän kasvoi yksinhuoltajaperheessä, jossa tottui ottamaan vastuuta niin pikkusiskosta kuin äidistäänkin. Tämä korostui etenkin äidin onnettomuuden jälkeen, joka vei hänet kuukaudeksi sairaalahoitoon. Tuolloin 16-vuotias Oona hoito lukion ja kodin.

- Ehkä sille oli tarkoitus, että olin ottanut siskon hoitamisesta vastuuta jo aiemmin. Silti olin nyt ensimmäistä kertaa vastuussa hänestä yksin, Kare kertoo Me Naisten haastattelussa.

Huolehtimisen lisäksi hän luopui omasta tanssiharrastuksestaan siskonsa vuoksi.

- Kasvoin säästäväiseksi ja toiset huomioon ottavaksi. Pidin esimerkiksi teininä äidin vanhoja vaatteita. Poikaystäväni nauroivat, kun kuljin aina liian isoissa kengissä, hän kertoo.

Nuorena otettu vastuu näkyy Oonassa nykyäänkin. Tätä nykyä hän haluaa kuitenkin keskittyä itseensä ja uraansa. Syksyllä hän aloittaa opinnot kansainvälisessä teatterikorkeakoulussa Kööpenhaminassa.

- Kun sain tiedon, hyppäsin onnesta kattoon. Olo on kiitollinen, mutta myös epätodellinen, hän toteaa.

Lue myös: Salatut elämät -sarjassa nähty kaksoisitsemurha puhuttaa somessa: "Tunteet nousivat pintaan!"

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat