Kuva: Future Film

Jenkkisivusto listasi vuoden parhaimmat kauhuelokuvat - mukana suomalaisleffa!

04.07.2017 14:21 - Reija Saarinen

Rapakon takana hehkutetaan Bodom-elokuvaa.

Yhdysvaltalainen Vulture-sivusto on tehnyt listauksen, jossa se mainitsee vuoden 2017 parhaat kauhuelokuvat, jotka ovat tähän mennessä ilmestyneet.

Mukana listauksessa on muun muassa Raw, joka sai ainakin elokuvafestivaalilla katsojansa järkyttymään. Kannibalismista kertovan pätkän aikana nimittäin osa katsojista jopa pyörtyi. Sen lisäksi listalla on Split, joka kertoo tarinan miehestä, jolla on kaiken kaikkiaan 23 erilaista persoonallisuutta.

Näiden lisäksi mukana on myös suomalaisille tuttu leffa. Listaus mainitsee nimittäin Taneli Mustosen ohjaaman Bodom-elokuvan, jossa neljä nuorta lähtee retkelle Bodominjärvelle rekonstruoidakseen siellä vuonna 1960 tapahtuneet Bodominjärven murhat. Suomessa kyseinen elokuva sai ensi-iltansa elokuussa 2016.

Elokuvan pääosassa nähdään Mimosa Willamo, Mikael Gabriel, Nelly Hirst-Gee sekä Santeri Helinheimo.

Elokuvan trailerin näet alta.

Kauhuelokuvien listauksesta kertoi ensimmäisenä Nyt.fi.

Lue myös: Mikael Gabriel Bodom-kuvauksista: "Kuin lopputyöni näyttelijäkoulusta"

Lue myös: Kauhuelokuva oli liikaa katsojille - paikalle kutsuttiin ambulanssi

Lähde: Vulture

Kilpailut

Uusimmat