Kuva: Vilma Kaura

Suositussa lastenelokuva-sarjassa debytoiva Jenni Kokander: "Mietin, pärjäänkö tiukkiksen roolissa"

06.02.2017 10:00 - Vilma Kaura

Uudessa Onneli ja Anneli -elokuvassa lastenkodin johtajaa näyttelevä Jenni Kokander tunnustaa olevansa kyseisten elokuvien ja kirjojen fani.

Huippusuosion saavuttaneen Onneli ja Anneli -lastenelokuvasarjan kolmas osa Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen -elokuva saapui valkokankaalle tammikuussa.

Elokuvaa tähdittävä näyttelijä Jenni Kokander tunnustaa olleensa jo pitkään Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjojen fani, minkä vuoksi päätös elokuvan roolin ottamisesta syntyi helposti. Kokander näyttelee elokuvassa lastenkodin johtajaa Minna Pinnaa, joka pitää lapsille tiukkaa kuria ja vaalii pakkomielteisesti siisteyttä.

- Kysyin aluksi ohjaajalta, että miksi olisin sopiva tuohon rooliin. Minähän olen tällainen hymyilevä ja toisaalta vähän lepsukkakin, joten mietin, että pärjäänkö tällaisessa tiukkiksen roolissa. Lopulta rooli istui minulle hyvin, Kokander kertoo Iskelmälle.

Maailmanluokan palvelua

Lastenelokuvassa näytteleminen oli Kokanderille uutta ja hän kertoo pitäneensä erityisesti nuorista vastanäyttelijöistään, jotka opettivat hänelle paljon uutta näyttelijäntyöstä.

- Kaiken sen kaaoksen ja huutamisen keskellä tärkein huomioni oli se, että on upeaa näytellä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat täysin läsnä tilanteissa. Ihanaa oli myös se, että lapsinäyttelijät tekivät paljon havaintoja ja saattoivat sanoa repliikin ohi jotakin, joka olikin oikeampi havainto tilanteesta.

Eräs hauskimmista muistoista liittyy elokuvan kuvauksissa koettuihin ruokailuhetkiin, joissa Kokander sai muiden näyttelijöiden tapaan ruokalapun eteensä.

- Lasten tapaan minustakin pidettiin erityisen hyvää huolta ja sain aina essun päälleni, etten olisi sotkenut vaatteitani. En ole ollut aiemmin kuvauksissa, jossa minulle laitetaan ruokalappu. Tunsin itseni maailmanluokan tähdeksi, näyttelijä nauraa.

Katso alta 27. tammikuuta ensi-iltansa saavan Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen -elokuvan traileri.

Lue myös: Jenni Kokander vapautuu esiintymislavalle päästessään: "Yleisön edessä olen täysin peloton"

Kilpailut

Uusimmat