Kuva: Senja Rapila

Robin: Isänpäivänä ollaan kiltisti

13.11.2016 13:15 - Senja Rapila

Todennäköisesti ala-asteella annettu isänpäivälahja komeilee vielä suosikkilaulajan isän työpaikan seinällä.

Robin, 18, viettää isänpäivää monien muiden tavoin oman perheensä kanssa. Isänpäiväperinteisiin kuuluu aamiainen sänkyyn, mutta harvoin laulaja ehtii aamiaista isälleen viedä sänkyyn asti.

- Meillä iskä on kyllä sellainen, että se herää aina ensimmäisenä, niin se on vähän huono homma. Ehkä pidän tämän jet lagin vielä päällä, että herään tänä vuonna itse joskus viiden aikaan, niin voin viedä aamiaisen hänelle jo kuudelta, Robin naureskelee Voice.fi:lle.  

- Se on aina ollut vähän sellainen spessupäivä, että ei viitsi aiheuttaa mitään sanomista. Ja että tekee pieniä palveluksia koko päivän. Vähän sellainen, että se päivä pidetään kivana päivänä ja siirretään kaikki paha sille seuraavalle päivälle.

Ikimuistoisin isänpäivälahja on Robinin mielestä hänen itse tekemänsä pahvikravatti, jonka hän on tehnyt aikoinaan koulussa. 

- Ei ole viime vuosina tullut askarreltua mitään, mutta se oli siis sellainen pahvinen kravatti, siitä meni kuminauha taakse. Se on jäänyt mieleen, koska se on vieläkin iskän työpaikan seinällä se kravatti! 

Lue myös: Robin mukana uudessa televisio-ohjelmassa - "Kuvaaminen oli ihan tuskaa"

Lue myös: Robin coveroi Justin Timberlaken hittibiisiä - katso musiikkivideo

Kilpailut

Uusimmat