Suomalaisartistin kauhunhetket: "Minut ryöstettiin ja uhattiin tappaa"

04.11.2016 14:15 - Mika Parikka

Tuore suomalaisartisti Titta avasi hurjinta kokemustaan, jonka hän on ikinä kokenut. Nainen ryöstettiin ja uhattiin tappaa Thaimaassa.

Titta, 30, on raikas nimi Suomen naisartistien joukossa. Naisen Bikinit on huomioitu useissa medioissa. Titta kävi Radio Novan Illan Oku Luukkaisen ja Esko Eerikäisen haastattelussa. Hän kertoi kuumottavimmasta hetkestään, jonka on kokenut. Harva voi kertoa tulleensa uhatuksi tappaa.

- Olin skootterilla ajelemassa semmoisella saarella Thaimaassa mäkeä ylös. Yhtäkkiä siihen tuli sellainen mies, joka varasti laukkuni ja samalla se skootteri alkoi hyytymään. Siellä oli todella jyrkät mäet teiden ympärillä, eikä minkäänlaisia aitoja, Titta muistelee.

Naisella oli kerrankin onnea onnettomuudessa mukana:

- Se tyyppi potkaisi semmoisella sivupotkulla minua päin, mutta horjahti itse niin, ettei se potku tullut kunnolla läpi. Tästä syystä en tippunut rotkoon, muuten olisin kuollut. 

Tilanne ei ollut kuitenkaan vielä ohi, vaan se rupesi saamaan elokuvamaisia piirteitä. 

- Paikalle tuli länsimaalainen mies, muistaakseni australialainen, pelastamaan minua. Lähdimme hänen kanssaan ajamaan rosvoa takaa. Skootteri ei kuitenkaan kulkeut tarpeeksi kovaa, joten hän jätti minut keskelle sitä viidakkoa verta vuotavana. Vähän ajan päästä mies tuli takaisin kertoen, ettei saanut rosvoa kiinn, Titta päättää.

Naisella on itsensä mukaan liuta uskomattomia tarinoita, joita hän ei vielä suostunut kertomaan. 

- Kirjoitan sitten joskus kirjan, niin kuin kaikki nyt tekee, hän nauraa. 

Kuuntele Titan hitti Bikinit alta: 

Lue myös: Krista Siegfrids uudesta huippusopimuksestaan Ruotsissa: "Todella iso juttu"

Lue myös: Samae Koskinen: "Pidän itseäni selkeästi feministinä"

Kilpailut

Uusimmat