Kuva: YouTube

Sunnuntain Britannian X Factor -lähetyksessä tapahtui nolo moka - video hämmentää

17.10.2016 08:18 - Senni Loikala

Laulukilpailun tuomari Sharon Osbournen muisti pätki jälleen suorassa lähetyksessä.

Britannian X Factor -tuomari Sharon Osbourne on mokaillut laulukilpailun suorissa lähetyksissä jo useampaan otteeseen. Viime viikonloppuna Osbourne kuulutti, että kisassa mukana oleva suomalaislaulaja Saara Aalto tulisi Norjasta. Sunnuntain lähetyksessä vaikutti siltä, ettei Osbourne olisi muistanut Aallon nimeä.

Osbournen tarkoituksena oli eilisessä lähetyksessä kutsua suojattinsa Saara Aalto lavalle, mutta hän ei muistanut tämän nimeä, ja kääntyi muiden tuomareiden puoleen. Muut tuomarit luulivat, ettei Osbourne muistanut Aallon olevan kotoisin Suomesta. Lopulta he kuitenkin sanoivat Osbournelle oikean laulajan nimen, minkä jälkeen Osbourne kuulutti Aallon lavalle.

Osbournen unohtelu herätti vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Monet ovat ihmetelleet Osbournen pätkivää muistia.

Katso alta Twitterissä julkaistu video eilisestä lähetyksestä, jossa Osbourne unohti Saara Aallon nimen. Jos video ei näy, pääset katsomaan sen täältä.

Saara Aalto taisteli eilen itsensä täpärästi jatkoon kilpailussa. Pääset lukemaan lisää tästä.

Kilpailut

Uusimmat