Kuva: Mikko Räsänen

Oku Luukkainen kyllästyi silmälaseihin - kuvaaja pääsi seuraamaan silmäleikkausta

05.10.2016 19:30 - Mikko Räsänen

Radio Novan suosikkijuontaja Oku Luukkainen haaveili vuosia silmien laserleikkauksesta. Nyt hän toteutti haaveen.

Radio Novan Retroperjantain suosikkijuontaja Oku Luukkainen on nuoresta asti tottunut käyttämään silmälaseja. Ajatus näön korjaamisesta silmien laserleikkauksella heräsi vasta aikuisiällä.

- Joskus 4-5 vuotta työskentelin juontajana Voicella ja meillä oli silloin kampanja, jossa kuulijat saivat äänestää minun ja juontajakollegani Ville Kinaretin väliltä, kumpi pääsee laserleikkaukseen. Ville voitti leikkauksen, ja kun näin, miten hän jätti sen jälkeen silmälasit, jäi minullekin halu mennä leikkaukseen.

- Jotenkin vuodet kuitenkin kuluivat, enkä saanut tehtyä asialle mitään.

Tänä syksynä Luukkainen sai vihdoinkin aikaiseksi mennä silmäleikkaukseen. Voice.fi:n kuvaaja lähti kameransa kanssa seuraamaan, miten suosikkijuontajan operaatio sujui.

Silmälasit päässä viimeistä päivää. Silmäklinikan aulassa Oku myöntää, että edessä oleva toimenpide jännittää. (kuva: Mikko Räsänen)

Ilmoittautumispistellä hymy on herkässä, vakka mukana olevat kollegat heittävät piikitteleviä vitsejä ja muistuttavat, että ei radiojuontaja työssään näköaistia tarvitse. (kuva: Mikko Räsänen)

Nimet papereihin ja sitten se on menoa. (kuva: Mikko Räsänen)

Ennen operaatiota täytyy silmät tarkistaa. Näin varmistetaan, että leikkaus ylipäätään voidaan suorittaa. (kuva: Mikko Räsänen)

Silmäkirurgi Harri Koskela tarkistaa molemmat silmät. Kaikki on kunnossa ja leikkauslupa annetaan. (kuva: Mikko Räsänen)

Kirurgi valmistelee Okun leikkaukseen. Silmiin laitetaan puuduttavat tipat. (kuva: Mikko Räsänen)

Tipat silmissä Oku yrittää vielä väläyttää valloittavan hymyn. Tästä ei ehkä tule Okun Retroperjantai-ohjelman uutta mainoskuvaa. (kuva: Mikko Räsänen)

Leikkaussalissa kaikki on valmista. Luukkainen menee leikkauspöydälle makaamaan ja valot sammutetaan. (kuva: Mikko Räsänen)

Kummankin silmän operoimiseen menee vain muutama minuutti. Okua on neuvottu keskittämään katseensa tiukasti samaan pisteeseen. Hän keskittyy siihen niin huolella, että välillä hengittäminen meinaa unohtua. (kuva: Mikko Räsänen)

Operaatio on ohi. Toimipisteen vastaava Merja Nurmilehto kertoo, että kaikki meni hienosti. Oku vertaa kokemusta hammaslääkärikäyntiin, paitsi, että hammaslääkärikäynti sattuu enemmän. (kuva: Mikko Räsänen)

Ikimuistoista päivää juhlistetaan lasillisella kuohuvaa. (kuva: Mikko Räsänen)

Okulle on annettu suojalasit, pidettäväksi jonkin aikaa leikkauksen jälkeen. Ulkona hän näkee itsensä peilistä ja innostuu: "Minähän näytän ihan samalta kuin ysäritähti DJ Sash!. Ehkä nämä lasit pitää ottaa käyttöön omillakin keikoillani!". (kuva: Mikko Räsänen)

Oku uhosi hyvin menneen leikkauksen jälkeen, että hän lähettää vanhat silmälasinsa Afrikkaan, missä niistä voisi olla iloa jollekin huononäköiselle. 

Kuukausi leikkauksen jälkeen, on aika tarkistaa, onko paketti Afrikkaan jo lähtenyt?

- Ei ole. Olin unohtanut koko asian, Oku myöntää.

- Täytyy myöntää, että en edes tiedä, missä silmälasini ovat. Niin vähän niitä on joutunut enää miettimään, Luukkainen kertoo, mutta lupaa palata pakettisuunnitelmaan heti, kun löytää vanhat lasinsa. 

Oku Luukkainen Radio Novan illassa
ma-to 18-22
Perjantaisin Retroperjantai klo 19-22. 

Kilpailut

Uusimmat