Kuva: Radio Nova

Ysärihittilevy nousi Suomen listakärkeen - Oku Luukkainen hämmentyi kiitoksista

16.09.2016 12:45 - Mika Parikka

Radio Novan Retroperjantain juontaja Oku Luukkainen keräsi parhaat eurodance-hitit samaan pakettiin - ja kansa reagoi.

On vuosi 2016 ja Suomen myydyimmän albumin piikkipaikkaa pitää tällä hetkellä 90-luvun eurodancea sisältävä kokoelmalevy. Miten tämä on edes mahdollista?

Retroperjantai - We Love The 90's Vol2 -levy on Radio Novan perjantai-illoista tutun Retroperjantai -ohjelman juontajan Oku Luukkaisen kasaama musiikkijärkäle. Se tehtiin yhteistyössä Universal, Sony sekä Warner -levy-yhtiöiden kanssa. Levyllä esiintyvät esimerkiksi E-Type, Dr. Alban sekä Waldo's People.

Levyä suunniteltiin ja pyöriteltiin puoli vuotta ennen kuin se näki päivänvalonsa. Voidaan sanoa, että se löysi nopeasti yleisönsä.

Kun ihmiset ostivat leyjä 90-luvulla, ne olivat aarteita, joita hypisteltiin ja varjeltiin. Kenties tämä on syy siihen, että ysärimusiikkia sisältävä kokoelmalevy on tällä hetkellä Suomen myydyin albumi. 

- Artistit ovat olleet innoissaan ja onnitelleet minua. Olen ollut hieman hämilläni, sillä hehän sen taiteen ovat tehneet. Minä vain yhdistin heidät samaan pakettiin, Luukkainen ihmettelee. 

Jos We Love The 90's Vol2 yltää kultalevyyn, Luukkainen lupaa blondata hiuksensa ysärin hengessä. 

Lue myös: Eurodance-tähti paljastaa totuuden kohukuvasta: Se todella on minun alaston takapuoleni!

Lue myös: Günther härskeistä viiksistään: "Ne ovat osa minua"

Lue myös: Mitä ihmettä? Hevilaulaja paljastui eurodance-artistiksi

Lue myös: Retrojuontaja esitteli parhaat eurodance-hitit - katso top10-lista

Kilpailut

Uusimmat