Kuva: Mikko Räsänen
Suomalaiset julkkikset paljastavat suunnitelmansa juhannukselle!
Sanni yrittää nukkua kuorsaavien miesten seassa, Lauri Tähkä aikoo laittaa esiliina yllään ruokaa perheelleen ja Ellinoora loihtii kukkaseppeleen.
Viisi suomalaista tähteä kertoi juhannussuunnitelmistaan Radio Novalle. Lue alta, mitä Sanni, Lauri Tähkä, Olavi Uusivirta, Juha Tapio ja Ellinoora aikovat tehdä keskikesän juhlan aikaan.
Sanni
”Minä tarkastan oikein täältä kalenteristani… Meillä on neljä keikkaa: Sieravuoren juhannus ja Kalajoen juhannus, ja sitten Tahkon juhannus ja Himoksen juhannus ovat samana päivänä. Olen tottunut siihen, että bändi on minun perheeni, jonka kanssa vietän juhannusta.
Myös viime viikonloppuna meillä oli neljä keikkaa ja pitkät siirtymämatkat seuraavaan keikkapaikkaan. Me nukuimme bussimatkojen aikana; onhan siinä kuorsaavien miesten seassa nukkumisessa omat haasteensa.”

(kuva: AOP)
Lauri Tähkä
”Olen esiliina päällä, teen ruokaa ja lämmitän saunaa. Läheiset ihmiset tekevät juhlan, ei siinä ilmoillakaan ole merkitystä. Saatan tehdä koko tänä juhannuksena, koska meillä on kaadettuja puita ja roskia.
Juhannus tulee olemaan kivaa puuhastelua ja yhdessäoloa. En ikinä makaa sängyllä loikoilemassa, vaan mietin aina, mitä pitäisi alkaa tekemään – se on minun tapani elää.”

(kuva: AOP)
Olavi Uusivirta
"Juhannus sujuu työn merkeissä, tästä on tullut perinne, että juhlin juhannusta Tampereella Valtteri-festivaaleilla. Tämä on kolmas kerta putkeen siellä, esiinnytään Pakkahuoneella. Siellä on oikein hyvä kattaus ja saunomismahdollisuus, mikä on olennaista. Tampereella on Rajaportin sauna, minne oma tieni todennäköisesti kuitenkin vie."

(kuva: Mikko Räsänen)
Juha Tapio
"Teen juhannuksena töitä, mutta se ei haittaa yhtään. Suomalaiskansallinen juhannus tulee itselle, kun saa soittaa suviyössä. Se on mahtavaa. Totta kai koitetaan sukuloida ja kavereita tulee keikoillekin. Ennen ja jälkeen keikkojen pistetään grilli kuumaksi ja uidaan järvessä."

(kuva: Sami Kuusivirta)
Ellinoora
"Nyt pääsen ensimmäistä kertaa viettämään juhannuksen tien päällä keikoilla. Meillä on kaksi keikkaa, joista toinen on Sieravuoren juhannuksella. Olisihan se ihana päästä käymään juhannussaunassa ja uimassa, jos säät sallivat. Sitten pitää keräillä joku kukkaseppele jostain autotien vierestä."

(kuva: Mikko Räsänen)
Lue myös: Mitkä kolme sanaa löydät? Paljastaa mitä juhannus tuo mukanaan