Kuva: AOP

Rakkaus tekee Lauri Tilkasen hahmon hulluksi - katso Syysprinssin traileri

06.06.2016 09:55 -

14. lokakuuta ensi-iltaan tuleva Syysprinssi kertoo punk-sukupolven kirjailijoiden suuren rakkaustarinan.

Alli Haapasalon ohjaama fiktiivinen Syysprinssi-elokuva pohjautuu Anja Snellmanin (Kauranen) samannimiseen menestysromaaniin, joka julkaistiin vuonna 1996. Elokuva kertoo nuorten kirjailijanalkujen ja kulttuuriprovokaattoreiden Inkan ja Juhanan kiihkeästä rakastumisesta ja suhteesta, joka ajaa Juhanan hulluuden partaalle.

Elokuvan päärooleissa näyttelevät Lauri Tilkanen ja Laura Birn. Muissa rooleissa esiintyvät muun muassa Paula Vesala, Tiina Weckström, Kaija Pakarinen ja Olavi Uusivirta.

Syysprinssi on Alli Haapasalon ensimmäinen koko illan elokuvan ohjaustyö. Elokuva sijoittuu vuosiin 1980-1981, jolloin punk-liike ja uusi aalto olivat rantautuneet Suomeen ja nuoret taiteilijat hakivat kiihkeästi paikkaansa yhteiskunnassa. Haluttiin irti 70-luvun poliittisesti tunkkaisista asetelmista ja haastettiin suuria ikäluokkia. Tämän murroksen barrikadeilla kaksi nuorta esikoiskirjailijaa kohtasi toisensa ja koki lyhyen mutta intohimoisen, kauniin mutta myös rujon rakkauden.

Katso elokuvan traileri alta.

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.