Kuva: Nelonen

Tänään tv:ssä: Suomalaiskomedia, jonka pääosan esittäjä palkittiin Jussi-patsaalla

26.05.2016 07:15 - Emma Ylistalo

Elokuvassa nähdään suomalaisnäyttelijät Eero Ritala ja Jussi Vatanen.

Hulvaton suomalaiskomedia Kulman pojat kertoo tarinan ystävyydestä, fanittamisesta ja ihmissuhteiden hankalista käänteistä.

Elokuvassa Petri tekee hanttihommia kaupassa ja kuluttaa kaiken aikansa ystävien kanssa kannattaen fanaattisesti jalkapallojoukkue Kulman palloa. Ystävyyssuhteita kuitenkin sekoittaa kuvioihin tuleva Emmi, johon Petri ihastuu. Ihmissuhteet sotkeutuvat entisestään, kun urheilijatähti Tuukka Tiensuu palaa kotikaupunkiinsa ja Petrillä on selvittämättömiä asioita hänen kanssaan. 

Elokuvan pääosassa Petrin roolissa nähdään Eero Ritala, joka sai roolistaan myös Jussi-patsaan. Teppo Airaksisen ohjaamassa elokuvassa nähdään myös Jussi VatanenLotta Kaihua ja Joonas Saartamo.

Katso alta elokuvan traileri. 

Kulman pojat
klo 22:00
Nelonen

Kilpailut

Uusimmat