Kuva: Fotolia

Anny on maailman ensimmäinen jättiläiskonetta ohjaava naispilotti - kohtasi aluksi ennakkoluuloja

11.08.2017 14:45 - Katariina Auvinen

Intialainen lentäjänainen ei ollut kertaakaan ollut lentokoneessa ennen kuin alkoi opiskella lentäjäksi.

Intialainen Anny Divya, 30, tulee alkeellisista oloista. Hänen perheellään ei ollut varaa lentomatkustamiseen, joten Divya ei ollut ikinä astunut lentokoneeseen. Ei ennen kuin hän itse oli menossa lentämään konetta. 

Divya pääsi lentäjäkouluun 17-vuotiaana saadun stipendin turvin. Hän valmistui 19-vuotiaana lentäjäksi. Nykyisin Divya työskentelee Air Indialle ja on nuorin yhtä maailman suurimmista Boeing 777 -konetta lentäneistä naisista. 

Naisen lentämä Boeing 777 -kone on matkustajakoneista maailman suurin. Siihen mahtuu 396 matkustajaa. Nuori nainen unelmoi aina pienestä saakka lentäjän ammatista. 

"Pienenä minulla oli tapana katsella taivaalle ja toivoa, että voisin lentää pilvien läpi. Ymmärsin haluavani lentäjäksi vasta, kun oma äitini kertoi minulle, että sitä minun pitäisi tehdä."

Hän viimeisteli koulutuksensa Lontoossa, jonka jälkeen nainen pääsi lentämään maailman suurinta matkustajakonetta. Työskennelläkseen lentäjänä Divyan piti muuttaa pienemmästä kylästä Mumbaihin. Hänelle se oli erityisen rankkaa, koska naisen piti jättää oma perheensä pitkän matkan päähän.

"Lentäjän ammatti on haastava, koska sinulla täytyy olla matemaattista taitoa, tilannetajua sekä hahmotuskykyä. Sinun pitää myös pystyä kommunikoimaan selkeästi ihmisten kanssa. Tämä on tärkeää, koska matkustajien elämä on sinun käsissäsi." 

Divya on kohdannut naisena myös ennakkoluuloja omassa ammatissaan. Hänellä on yksi neuvo kaikille naisille. 

"Sinun pitää pysyä keskittyneenä." 

Nainen lentää noin 80 tuntia kuukudessa. Hän pystyy omalla ammatillaan rahoittamaan hänen sisarustensa koulunkäynnin. Sen lisäksi hän pystyy auttamaan taloudellisesti omia vanhempiaan. 

Lue myös: Tiedätkö kauanko happimaskit kestävät lentokoneessa tai miksi hanavettä ei kannata juoda?

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat