Kuva: Fotolia

Himoitsetko suklaata tai haaveiletko sipseistä? Muutamalla vinkillä selätät mieliteot

20.07.2017 12:15 - Katariina Auvinen

Ravintoasiantuntija Amanda Ursell listasi ruoka-aineet, joita ihmiset himoitsevat eniten.

Ravintoasiantuntija Amanda Ursell kertoo The Sun-julkaisulle, että tietyt himot ovat yleisiä, mutta niiden kanssa voi pärjätä. Jotkut meistä himoitsevat enemmän makeaa kun taas toisille suolainen on paras juttu ikinä. Ursell on antoi vinkit himoihin ja niiden selättämiseen. Ensinnäkin Ursell paljastaa, että viehtymys johonkin ruokaan tai ruoka-aineeseen on opittu tapa. 

"Esimerkiksi, jos olet aina syönyt tiettyyn aikaan kakkupalan päivällä, alat myös himoitsemaan sitä samaan aikaan."

Sama pätee myös esimerkiksi tunnesyömiseen sekä itsensä palkitsemiseen. Jos palkinto on aina tullut ruuan muodossa, on tapaa vaikea muuttaa, mutta se on mahdollista. 

Yleisimmät himot ja niiden kanssa selviäminen

Suklaa
Monille suklaa on yleisin mieliteko ja himon kohde. Jotta onnistuisit selättämään karkin tai suklaan himon, sinun tulisi syödä säännöllisesti. Ursell kertoo, että makeanhimo iskee siihen aikaan, kun verensokeri on laskenut. Yleisin virhe on syödä hyvä aamiainen ja suhteellisen tukeva lounas, mutta iltapäivän puolella verensokeri laskee, aiheuttaen himon. Ursell kertoo, että jos suklaata on pakko saada, kannattaa vaihtaa maitosuklaa täyteläiseen tummaan suklaaseen. Myös kuivatut hedelmät tai pähkinät voivat helpottaa makeanhimoa. 

(kuva: Fotolia)

Sipsit
Jos olet enemmän suolaisesta pitävää tyyppiä, sipsit ovat luultavimmin sinun himojesi kohde. Ursell kertoo, että syntyessämme emme edes pidä suolaisesta ruuasta, joten suolasta pitäminen on opittua. Suomalaiset saamme ylipäätään liikaa suolaa päivässä. Ursell kertoo, että suolan vähentämiseen ruokavaliosta menee noin kuusi viikkoa, ennen kuin makuaisti tottuu. Sitä ennen kannattaa isot sipsipakkaukset vaihtaa pieniin tai kokeilla omia juuressipsien tekemistä. Amanda Ursell suosittelee myös kokeilemaan popcorneja, jotka sisältävät sipsejä vähemmän rasvaa ja enemmän kuitua. 

(kuva: Fotolia)

Kakut ja pullat
Näissä makeissa tuotteissa pätee sama tilanne usein kuin suklaassakin, eli alhainen verensokeri. Ravintoasiantuntijan mukaan tilanne voi olla haastava, kun menet kahville ja vastaan tulee vitriinittäin kauniita kakkuja. Ursellin mukaan tässäkin opittu tapa on avainsana ja himoa vastaan voi taistella joko ottamalla pienimmän palan, mitä kahvilasta löytää. 

(kuva: Fotolia)

Hampurilaiset, pitsat ja muu pikaruoka
"Jos olet ihminen, joka voi kävellä pikaruokapaikkaan ja tilata terveellistä ruokaa, se on ihan ok. Jos et taas ole tällainen, älä edes mene tilaamaan ruokaa." 
Yksi pahimmista virheistä, joita ihmiset tekevät, on täydellinen pidättäytyminen pikaruuasta. Useissa tapauksissa käy niin, että jossain vaiheessa ihminen sortuu ja tapa on taas valmis. Sen sijaan Ursell kehottaa ihmisiä tekemään itse terveellisempiä vaihtoehtoja kotona. Hampurilaispihvit voi kokata vähärasvaisesta lihasta ja hampurilaisen väliin kannattaa laittaa paljon kasviksia. 

(kuva: Fotolia)

Lue myös: Suomalaisnaiset paljastavat oudoimmat raskausmielitekonsa: "Multaakin on tullut maistettua"

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat