Kuva: Shutterstock

Viivakoodin keksimisestä 50 vuotta - nyt se väistyy ja korvataan uudella ratkaisulla

09.04.2023 10:15 - Minttu Tikkanen

Siirtymää tehdään parhaillaan.

Nykyisenlaisena tunnettu viivakoodi mullisti kaupankäynnin tasan 50 vuotta sitten. Puolen vuosisadan kohdalla sen on kuitenkin jälleen aika tehdä tilaa seuraavalle tekniikalle.

Viivakoodin aikanaan markkinoille tuonut GS1-organisaatio tiedottaa, että nyt teemme pikkuhiljaa siirtymää uuden sukupolven viivakoodiin.

Perinteisen viivakoodin korvaava GS1 2D -koodi kykenee esimerkiksi paljastamaan tuoteväärennöksiä, vähentämään hävikkiä sekä antamaan kuluttajalle enemmän tietoa ostamansa tuotteen alkuperästä, sillä koodi on skannattavissa myös älypuhelimellä. Alkuperän selvittämisen mahdollisuus voi edistää esimerkiksi tuotteiden vastuullisuuttaa, kun taustat ovat läpinäkyviä.

Siirtymää on aloitettu tekemään hiljalleen jo vuonna 2020. 

Lue myös: Nettiselaimen hyödylliseltä vaikuttava ominaisuus voi olla todellinen tietoturvariski

Lue myös: Facebookin ja Instagramin omistava Meta kehittelee uutta sosiaalisen median alustaa

Lue myös: Puhelinsoittohuijaukset ovat nyt nousussa - tunnista huijauspuhelu aidosta

Kilpailut

Uusimmat