Kuva: Emmi Moilanen

Pauliinan 8-vuotias tytär kuoli äitinsä syliin: "Jokainen yhteinen vuosi tuntui lahjalta"

23.06.2019 17:15 - Senni Loikala

Hyvinkääläistä Pauliina Flangia pelotti, ettei hänen Alina-tyttönsä tulisi elämään edes kolmivuotiaaksi. Jokainen yhteinen vuosi yhdessä tyttären kanssa tuntui lahjalta, kunnes perhettä kohtasi mittaamaton suru.

Pauliina Flang kertoo tulleensa haastatteluun Helsingin Töölössä sijaitsevan merenrantakahvilan kautta. Paikka herättää Pauliinassa vahvoja muistoja, sillä siellä hän istui useasti miehensä kanssa, kun elämä koetteli perhettä rankalla kädellä. Noina hetkinä aviopari pelkäsi, saisiko enää lähistöllä sijaitsevasta lastensairaalasta Alina-tytärtään elävänä kotiin.

Vaikeiden kokemusten vältteleminen ei kuulu Pauliinan piirteisiin. Hän kirjoitti oman lapsensa menettämisestä keväällä ilmestyneen kirjan Seitinohuin säkein - Suru minussa tyttäreni kuoleman jälkeen ja kertoo nyt perheensä koskettavan tarinan Voice.fi:lle. 

Oli vuosi 2009. Kolmekymppinen Pauliina ja hänen puolisonsa Kai odottivat ensimmäistä yhteistä lastaan. He elivät uusperheen arkea, ja kaikki heidän viisi lastansa olivat alle kymmenvuotiaita. Kun Alina syntyi keskellä yötä helmikuussa, Pauliinalle ja Kaille selvisi heti, ettei kaikki ollut kunnossa.

- Hetkeen emme tienneet edes, oliko meille syntynyt elävä vai kuollut tyttö, Pauliina sanoo.

(kuva: Emmi Moilanen)

Pienikokoisena syntynyt lapsi oli elossa, mutta hänen vointinsa huolestutti. Vastasyntyneen oli vaikeaa hengittää, eikä syöminen suun kautta onnistunut. Muutamia viikkoja kestäneiden tarkempien tutkimusten jälkeen lääkärit kertoivat vanhemmille uutisia.

- Alinalta löytyi harvinainen kromosomipoikkeavuus, jollaista aivan samanlaista ei tiettävästi ole aiemmin tavattu tässä maailmassa. Olihan se shokki meille vanhemmille. Siinä tilanteessa mietin, miksi juuri meille tapahtuu näin ja olinko tehnyt jotain väärin raskauden aikana. Pian saimme kuitenkin tietää, etten olisi voinut tehdä mitään toisin, eikä kromosomipoikkeavuuden syytä tunneta.

Lapsen menettäminen pelotti

Alinan ensimmäinen elinvuosi oli äärimmäisen rankka. Kromosomipoikkeavuus altisti silmäsyövälle, jonka Alina sairasti kahdesti. Alkuvuosina tyttö joutui sairaalahoitoon myös tavallisten infektiotautien vuoksi. Perhe vietti paljon aikaa sairaalassa ja joitakin kertoja teho-osastolla.

- Jouduimme pelkäämään monta kertaa, että nytkö pahin tapahtuu, tuleeko kuolema nyt.

Samaan aikaan Pauliinalla ja Kailla oli viisi muuta lastaan hoidettavanaan. Arki oli todella kiireistä ja Pauliina kertoo, ettei muista noista ajoista juuri mitään.

- Romahdus tuli ensimmäisen vuoden jälkeen. Olin elänyt Alinan syntymästä lähtien suorittamalla ja tunteet syrjäyttämällä, ja siksi masennuin.

(kuva: Emmi Moilanen)

Pauliina hakeutui terapiaan ja hänelle määrättiin mielialalääkitys joksikin aikaa. Masennuksesta toipumisen myötä hän alkoi hiljalleen työstämään, mitä kaikkea olikaan tapahtunut ja miten elämä jatkuisi siitä eteenpäin.

Alina mukaan maailmalle

Kun Alinan vointi oli aiempaa vakaampi, perhe alkoi matkustella. He tekivät vuosien aikana eri maihin yhdeksän lomamatkaa, joilla Alina oli mukana. Kaukaisimmat kohteet olivat Kiinassa ja Karibialla.

- Alina kävi ulkomaanreissuilla lyhyen elämänsä aikana useammin kuin jotkut aikuiset koko elinaikanaan, Pauliina naurahtaa.

Kerran vanhemmat joutuivat selittämään Kiinan rajalla työskenteleville virkailijoille, miksi rinkassa istunut Alina oli niin pienikokoinen, vaikka henkilötodistuksen mukaan hän oli viisivuotias. Alina oli kromosomipoikkeavuutensa vuoksi kooltaan huomattavasti ikätovereitaan pienempi. Pauliina ja Kai kertoivat juurta jaksaen, että Alina oli erityislapsi.

- Kuulostaa nyt, että olimme pöhköjä, kun matkustelimme siinä elämäntilanteessa. Meille oli kuitenkin selvää, että Alina oli kaikessa mukana. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, ja halusimme tarjota elämyksiä myös Alinalle. Se oli meille tärkeää.

Kai ja Pauliina Flang kuvattavina Helsingin Kaapelitehtaan lähellä. (kuva: Emmi Moilanen)

Alina ei pystynyt itse liikkumaan tai puhumaan, mutta Pauliina muistelee hymyssä suin Alinan huumorintajua. Alina aloitti päivähoidossa noin kolmivuotiaana, ja myös henkilökunta pisti merkille hänen aurinkoisen persoonansa. Arki Alinan kanssa sujui hienosti silloin, kun tämän vointi oli vakaa.

- Kun muut lapsemme tulivat murrosikään, totesimme useasti mieheni kanssa, että Alina on meidän helpoin lapsi.

Kun Pauliinan paluu työelämään oli ajankohtaista, hän työskenteli jonkin aikaa kuntosalilla fysioterapeuttina, ennen kuin kouluttautui seksuaaliterapeutiksi. Pauliina ryhtyi yrittäjäksi, minkä ansiosta myös Alinan hoitojärjestelyt helpottuivat.

- Minulle oli tärkeää saada opiskella ja toteuttaa unelmiani, sillä mielessäni oli vaikeimpina hetkinä käynyt, etten ehkä koskaan pystyisi enää tekemään mitään, mistä olin unelmoinut. Olen saanut voimaa siitä, että minulla on niin sanotusti omaakin elämää.

Kuolema joulun aikaan

Joulukuussa 2017 Pauliinan ja Kain pahin pelko toteutui. Eräänä iltana kahdeksanvuotias Alina oli kipeän oloinen ja nukahtaminen oli tavallista haastavampaa. Muuta poikkeavaa ei kuitenkaan ollut. Yöllä vanhemmat heräsivät siihen, että tyttären oli vaikea hengittää.

- Ehdimme todeta Kain kanssa, että antaisimme Alinalle hengitystä avaavan lääkkeen. Mutta kun otin Alinan syliini, hän olikin jo veltto siinä vaiheessa. Soitimme hätänumeroon, mutta sinä aikana, kun puhelu oli auki, Alina kuoli syliini, Pauliina kertaa tilannetta kyyneleet silmissään.

Ennen yön järkyttäviä tapahtumia, perhe oli ollut aikeissa viettää joulua seuraavana päivänä. Toisilla vanhemmillaan olleet lapset olivat tulleet kotiin juhlapyhiksi. Vanhin lapsista ei ollut paikalla, koska hän oli ulkomailla.

- Muistan siitä päivästä vain, että olen tehnyt joulupuuroa ja että olemme istuneet joulusaunassa täydessä hiljaisuudessa.

Alinan kuolema tuli yllättäen. Hänen terveydentilansa oli ollut suhteellisen vakaa jo vuosia. Silti Pauliina tiesi, että voisi menettää lapsensa jossakin vaiheessa.

- Ajattelin Alinan elämän alkuvaiheessa, että olisi ihme, jos hän eläisi kolmivuotiaaksi. Sen jälkeen jokainen vuosi tuntui lahjalta.

(kuva: Emmi Moilanen)

Pauliina kuvaa tyttärensä kuolinhetkeä sekä kaameaksi että kauniiksi. Kuolema on pelottanut Pauliinaa pikkulapsesta lähtien. Hän kertoo kuitenkin kokeneensa siinä hetkessä, että Alinan sielu siirtyi jonnekin jatkamaan elämäänsä. Alina sai myös kuolla äitinsä sylissä, isä vierellään.

- Alina on syntynyt minusta ja lähtenyt minun käsivarsiltani.

Tytär viimeiselle matkalle

Elämä tuntui Pauliinasta pysähtyneeltä. Hän muistaa hetken, kun katseli tuntemattomia ihmisiä kadulla ja mietti, miten kaikki voivat jatkaa elämäänsä. Hänen oma maailmansa oli hajonnut käsiin.

- Alussa ajattelin, että yritän jaksaa aamusta iltaan. Odotin hetkeä, että päivä olisi ohi ja pääsisin nukkumaan. Aamulla herätessäni kuitenkin muistin, ettei tämä ollutkaan painajaista, vaan sama kauhu jatkuu.

Alinan hautajaisissa Pauliina ajatteli, että yrittäisi pysyä kasassa. Paikalla oli sukulaisia ja muita läheisiä saattamassa Alinaa viimeiselle matkalleen. Muiden läsnäolo tuntui epämukavalta, vaikka yleensä Pauliina viihtyy seurassa. Pauliina muistaa erityisesti yhden tilanteen hautajaisista.

- Kun olimme laskemassa Alinan uurnaa hautaan, taivaalta alkoi sataa kolikon kokoisia lumihiutaleita. Ne kasaantuivat otsalleni ja alkoivat valua kasvojani pitkin kyyneleiden seassa. Pian sade loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Kotona oleminen tuntui alkuun Pauliinasta pahalta. Kaikki ympärillä muistutti häntä kivuliaalla tavalla Alinasta.

- Ymmärrän ihmisiä, jotka myyvät kotinsa tällaisessa tilanteessa.

Suru muuttaa muotoaan

Kerran Pauliina sai puhelimeensa erityisen viestin. Hänen ystävänsä kertoi, ettei ottanut edellisenä päivänä Pauliinaan yhteyttä, koska oli ollut kuun viimeinen päivä. Alina kuoli 30. joulukuuta, ja ystävä tiesi, että Pauliinalle jokaisen kuun 30. päivä oli erityisen raskas.

- Tajusin viestiä katsoessani, että olin unohtanut päivän. Olin kauhuissani ja tunsin syyllisyyttä, että mitä jos unohdan kaiken ja jos minusta tulee turta.

Saman tien Pauliina ymmärsi, että kyseisen päivän unohtamisella oli puolensa.

- Naurahdin itsekseni, että sehän on hyvä asia, etten itke koko ajan ja mieti pelkästään Alinaa.

Hiljalleen kotona oleminen helpottui. Pauliina huomasi suhtautuvansa uudella tavalla kodissa oleviin konkreettisiin muistoihin Alinasta.

(kuva: Emmi Moilanen)

- Nykyään niiden äärellä on ihanaa pysähtyä muistelemaan Alinaa. Esimerkiksi keittiönpöydässä olevat pienet kolot tuovat mieleeni sen, kuinka Alina hakkasi palikoillaan pöytää.

"Tämänkin jälkeen voi elää hyvää elämää"

Ajan kuluessa Pauliina alkoi miettimään tulevaisuuttaan, vaikka suru ja ikävä eivät ole kadonneet mihinkään. Pauliina ei hyväksynyt ajatusta, ettei hänen elämänsä voisi enää koskaan olla hyvää.

- Oivalsin, ettei elämäni voinut päättyä Alinan kuolemaan. Annoimme Alinalle niin paljon rakkautta ja huolenpitoa, että uskomme mieheni kanssa, että meillä on nyt mahdollisuus vielä nauttia elämästä. Tämänkin kokemuksen jälkeen voi elää hyvää elämää.

Sittemmin Pauliina ja Kai ovat ostaneet kesämökin Mikkelistä. Paikasta on tullut heille rakas. Joskus on tarpeellista päästä jonnekin, missä Alina ei koskaan käynyt.

- Siellä voimme hengähtää surusta, jos kotona alkaa tuntua, että Alinan kuolema on läsnä koko ajan. Mökillä voin katsella järvenselkää ja itkeä sinne kaiken surun ja kaipuun.

Voice.fi, Iskelmä ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: "Et voi koskaan rakastaa liikaa" - isä listasi asiat, jotka oppi lapsensa kuoleman jälkeen

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat