Kuva: Shutterstock

Oletko löytänyt luotettavan ja turvallisen kumppanin? Paljastavat piirteet listattiin

06.11.2018 15:15 - Emmi Moilanen

Luotettava kumppani osaa ottaa ohjat käsiinsä vaikeissakin tilanteissa, eikä epäröi päätöksien tekemistä.

Luottamus on yksi tärkeimmistä asioista, joka tekee parisuhteesta vahvan ja onnellisen. Your Tango -sivusto selvitti paljastavat piirteet, jotka kertovat sen, että olet löytänyt vierellesi luottamuksesi arvoisen elämänkumppanin. Pääset lukemaan suomennetun listauksen alta.

Toteutuvatko nämä parisuhteessasi?

1. Hänellä on parisuhteenne lisäksi myös omia tavoitteita ja unelmia.

2. Hän osoittaa avoimesti rakkautensa ja ilmaisee sen, että haluaa olla turvanasi vaikean paikan tullen.

3. Hän kunnioittaa yksityisyyttäsi ja ymmärtää myös sen, että jokainen tarvitsee aina silloin tällöin omaa aikaa.

4. Hän ei lannista sinua, vaan kannustaa sinua rohkeuteen sekä olemaan paras versio itsestäsi.

5. Hän on valmis ottamaan ohjat käsiinsä tilanteessa, jossa sinä et ole varma, kuinka teidän olisi paras toimia.

6. Hän ei yritä omistaa sinua ja osaa pitää mustasukkaisuutensa terveellisissä rajoissa.

7. Hänellä on hyvät keskustelutaidot ja on valmis kertomaan tunteistaan avoimesti.

8. Hän ei sorru ylimielisyyteen, vaan pitää teitä tasa-arvoisina kumppanuksina.

9. Hänellä on hyvä huumorintaju ja muistaa pitää pilkkeen silmäkulmassaan myös vastoinkäymisten hetkellä.

Lue myös: Parisuhde voi muuttaa mieltymyksiäsi - katso miten

Lue myös: Kestääkö parisuhteesi vuoden loppuun asti? 6 rehellistä merkkiä paljastavat

Lue myös: Miten seurustelun alkuaika eroaa pitkän suhteen arjesta? 5 hulvatonta totuutta

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat