Kuva: Shutterstock

Mistä tunnistaa elämänsä rakkauden? Paljastavat piirteet listattiin

25.09.2018 17:15 - Emmi Moilanen

Se Oikea saa olon tuntumaan turvalliselta ja rakastelulta.

Sielunkumppania etsiessä on todennäköistä, että treffeille osuu myös myös niitä henkilöitä, joiden kanssa kemiat eivät tunnu kohtaavan riittävän hyvin. Mistä sitten tietää, että kyseessä voisi olla loppuelämän kumppani ja Se oikea? Lue alta Popsugar-sivuston tekemä listaus paljastavista piirteistä.

Piirteet, jotka paljastavat sielunkumppanin:

1. Hän haluaa sinun olevan onnellinen.

2. Hän ei haikaile ja katsele ”sillä silmällä” muiden perään.

3. Hän haluaa työstää suhteenne ongelmakohtia, eikä kiellä tai ohita niitä vain olan kohautuksella.

4. Hän ei pelkää kertoa sinulle eriäviä mielipiteitään.

5. Hän tekee kaikkensa ilahduttaakseen sinua, kun olet allapäin.

6. Intiimin läheisyyden lisäksi hän arvostaa äärimmäisen paljon ystävyyssuhdettanne.

7. Hän haluaa tutustua ystäviisi ja viettää aikaa heidän kanssaan.

8. Hän sisällyttää sinut tulevaisuuden suunnitelmiinsa.

9. Hän on ylpeä onnistumistasi ja kannustaa sinua aina tekemään parhaasi.

10. Hän puhuu sinusta paljon perheelleen ja ystävilleen.

11. Hän saa olosi tuntumaan turvalliselta ja rakastetulta.

Lue myös: Nyt se on tutkittu: Parisuhde tekee ihmisistä lihavia

Lue myös: Parisuhde voi muuttaa mieltymyksiäsi - katso miten

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat