Kuva: Shutterstock

Onko hän ihastunut sinuun? 4 tapaa, jotka paljastavat

04.06.2018 16:15 - Emmi Moilanen

Deittikumppanin kehuskelu omilla saavutuksillaan ei aina kieli itsekeskeisyydestä, vaan on mahdollista, että hän yrittää tehdä kaikin keinoin vaikutuksen sinuun.

Omista tunteista ei ole aina helppo kertoa ihastuksen kohteelle. Jos sinua mietityttää mitä deittisi ajattelee sinusta, on olemassa muutama tapa, jotka saattavat paljastaa deittikumppanin tunteet ennen kuin niistä puhuminen on tullut ajankohtaiseksi. Lue alta Your Tango -sivuston tekemä listaus tavoista, jotka kertovat ihastumisesta.

4 tapaa, joita tarkkailla:

1. Hän antaa kuulua itsestään usein

Hän soittelee, viestittelee ja on kiinnostunut siitä, mitä sinulle kuuluu. Hän ilmoittaa myös aina, jos saapuu sovittuun tapaamiseen vähänkään myöhässä. Hän haluaa ilmaista kaikin keinoin, että on mielellään osa elämääsi.

2. Hän haluaa piristää sinua ja tehdä sinut onnelliseksi

Kiinnostuksen paljastaa myös se seikka, että deittikumppani haluaa saada sinut hyvälle tuulelle. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että treffejä suunnitellessa hän ottaa huomioon mielipiteesi siitä, mitä haluaisit deiteillä tehdä tai kokea. Myös pienet seikat, kuten jälkiruuan jakaminen kanssasi tai varmistaminen siitä, että sinulla ei varmasti ole kylmä, kielivät ihastumisen tunteista.

3. Hän yrittää tehdä vaikutuksen sinuun

Kun deittikumppani yrittää tehdä sinuun vaikutuksen on mahdollista, että hänen käytöksensä saattaa tuntua jopa hieman ärsyttävältä. Kehuskelu tai omista saavutuksista ylpeily ei kuitenkaan aina kieli itsekeskeisyydestä, vaan deittikumppani todennäköisesti vain yrittää tehdä vaikutuksen sinuun.

4. Hän kertoo asioistaan sinulle mielellään

Ihastumisen paljastaa usein myös se, että deittikumppani on todella hyväntuulinen seurassasi sekä kertoo mielellään sinulle omista asioistaan. Hän jakaa asioita sinulle niin harrastuksistaan, perheestään ja huolistaan. Tämä sama pätee myös toisin päin ja hän aina muistaa kysyä, kuinka päiväsi on sujunut ja mitä sinulle kuuluu.

Lue myös: Rakkauden huomaa kehonkielestä: Merkit, jotka paljastavat hänen todelliset tunteensa

Lue myös: Ihmiset kertovat: Asia, joka sai ihastuksen sammumaan välittömästi

Lähde: YourTango

Kilpailut

Uusimmat