Kuva: Shutterstock

Rakastaako hän sinua todella? 8 paljastavaa merkkiä

02.06.2018 18:15 - Emmi Moilanen

Rakkautta on esimerkiksi se, että kumppani aistii heti, kun toisella osapuolella on murheita mielessään.

Parisuhteen aikana ihastuminen muuttuu syväksi rakkaudeksi. Rakkauden tunnustaminen ensimmäistä kertaa voi kuitenkin jännittää, vaikka kyseessä on oma tuttu kumppani. On olemassa muutamia seikkoja, joiden perusteella voi päätellä, onko välillenne muodostunut syviä tunteita.

Lue alta Thought Catalog -sivuston tekemä listaus asioista, jotka paljastavat rakastumisen.

Kuulostavatko nämä tutuilta?

1. Hän katsoo sinua tietty pilke silmäkulmassaan.

2. Hän aistii murheesi ja huomaa heti, kun mieltäsi painaa jokin asia.

3. Hän on kiinnostunut sinun tavoitteistasi ja unelmistasi, sekä kannustaa sinua tavoittelemaan niitä rohkeasti.

4. Hän hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet, eikä sinun tarvitse ujostella heikkouksiesi näyttämistä hänen seurassaan.

5. Hän kertoo sinulle usein kuinka kaunis olet.

6. Hänen seksuaaliset halunsa mukautuvat omiisi, eikä hän koskaan painosta sinua petipuuhiin.

7. Voit olla täysin oma itsesi hänen seurassaan.

8. Hän saa olosi tuntumaan tärkeältä ja arvokkaalta. Hän muistuttaa sinua myös siitä, että jokainen ansaitsee olla onnellinen ja tulla rakastetuksi.

Lue myös: Deittailetkö väärää tyyppiä? Paljastavat merkit koottiin yhteen

Lue myös: Selkeät merkit siitä, että olet rakastumassa - kuulostaako tutulta?

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat