Kuva: Senja Rapila

Jokainen rakkaus on ainutlaatuinen - uusi ohjelma esittelee suomalaisten rakkaustarinoita

29.11.2017 15:30 - Mikko Räsänen

Kielletty rakkaus? Suuri ikäero? Se ainoa oikea, joka pääsi karkuun? Janita Suojanen haluaa kuulla sinunkin tarinasi.

Janita Suojanen vetää Bauer Median uutta rakkausohjelmaa, jossa kerrotaan suomalaisten aitoja rakkaustarinoita, sillä vaikka rakastuneita pareja on satoja tuhansia, jokaisen suhteen tarina on ainutlaatuinen.

- Rakkaudessa minua kiehtoo se, että se koskettaa kaikkia, mutta on silti jokaiselle omanlaisensa kokemus. Rakkaus myös muuttaa ihmistä perin pohjin, hyvässä tai huonossa, Suojanen kertoo.

- Kertoessaan rakkaudesta, ihminen on jotenkin alastomimmillaan. Oli kyseessä sitten se, joka pääsi karkuun tai se, jonka kanssa kuljit käsikädessä lapsuudesta loppuun asti, rakkaus on ihmisyyttä kiehtovimmillaan.

Suojanen hakee nyt suomalaisia haastateltavia jakamaan omat rakkaustarinansa. Haastattelut tehdään nimettöminä, ellei haastateltava toisin halua. Sisältöä sen sijaan ei ole rajoitettu, vaan tarinat saavat olla onnellisia, surullisia, yllättäviä tai dramaattisia.

- Tarinoiden monipuolisuus ja aitous tekee todellisista rakkaustarinoista kiinnostavia. Olemme tottuneet nauttimaan keksittyjä rakkaustarinoita elokuvien ja kirjojen muodossa, mutta itselleni tunteikkaimpia ovat olleet tarinat, joita olen kuullut ystävien vanhemmilta tai pankin odotustilassa tapaamaltani vanhukselta. Olen aina kuunnellut lumoutuneena ihmisten kertomuksia omista rakkauksistaan ja toivon, että niiden kuuleminen herättää tunteita myös muissa, Suojanen kertoo.

Suojanen kertoo, että ohjelmaan olisi haussa vielä seuraavan kaltaisia tarinoita:

1. Vanhempi vuosikymmeniä yhdessä olllut pariskunta 
2. Pitkä kaukosuhde
3. Kielletty rakkaus 
4. Toisen mahdollisuuden pari 
5. Rakastuminen naapurinpoikaan / -tyttöön 
6. Ystävistä rakastajiksi
7. Merkittävä ikäero
8. Kulttuurien välinen rakkaus
9. Vanhuksina rakastuneet 
10. Ehdoton rakkaus, joka kestää suuretkin vääryydet
11. Se, joka pääsi karkuun 

Jos oma tarinasi osuu joihinkin noista ja haluat kertoa sen haastattelussa, voi Suojaseen ottaa yhteyttä laittamalla postia osoitteeseen janita.suojanen@bauermedia.fi. Postia voi laittaa myös, jos oma rakkaustarina tuntuu erikoiselta, vaikka se ei listan aiheisiin sopisikaan.

Suojanen sanoo, että hän odottaa innolla sitä, että pääsee kuulemaan ja kertomaan aitoja rakkauskokemuksia.  

- Toivon tosielämän rakkaustarinoiden herättävän samaistumisen tunteita, ahaa-elämyksiä ja myös toiveikkuutta. Haluan uskoa tarinoiden myös avartavan ihmisten ajatuksia rakkaudesta: ehkä se oma tai perinteinen rakkaustarinan malli ei olekaan ainut oikea. Ja vaikka rakkaustarina olisi lyhyt, hankala tai sotkuinen, se voi silti olla  ihmiselle yhtä merkityksellinen kuin elämänmittainen kumppanuuskin.

Lue myös: Mikä rakkaustarina! Poika lupasi 3-vuotiaana naida ihastuksensa, päätyi toteuttamaan lupauksensa

Lue myös: Voiko tämä olla edes totta? Lue rakkaustarina, joka on kuin suoraan elokuvasta

Voice.fi, Iskelmä, Radio Nova ja Kiss kuuluvat Bauer Mediaan

Kilpailut

Uusimmat