Kuva: Fotolia

Onko rinnallasi Se Oikea? Asiat, jotka kertovat todellisesta rakkaudesta

10.07.2017 13:15 - Reija Saarinen

Kun toista rakastaa, hänen puolestaan tekee mitä vain.

Mistä tietää löytäneensä rinnalleen Sen Oikean? Siihen ei ole olemassa mitään selkeää tunnusmerkistöä, mutta silti on merkkejä, joita kannattaa tarkkailla.

Jos ilmassa on oikeaa rakkautta ei suhteessa esimerkiksi ole mollaamista tai turhia riitoja. sen sijaan siinä on naurua ja yhteisiä onnenhetkiä.

Jos siis omasta suhteestasi löytyy alla olevia piirteitä, olet onnekas.

1. Hän hyväksyy menneisyytesi

Toisen menneisyyttä ei ole aina helppoa hyväksyä, mutta jos suhteessa on tosissaan, onnistuu se huomattavasti helpommin. Jokainen meistä on tehnyt virheitä, mutta niistä voi oppia. Siksi on hyvä unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan.

2. Hän nauraa vitseillesi

Jos hän nauraa vitseillesi, nauttii hän myös kanssasi olosta. Hyvässä suhteessa naurulle on aina tilaa ja on tärkeää, että yhteinen sävel löytyy myös huumorin osalta.

3. Hän on aina mielessäsi

Jos hän on mielessäsi aina, tilanteesta riippumatta, on suhteessa todellakin suuria, aitoja tunteita.

4. Kaikki hänessä on ihanaa

Kun ihminen rakastuu, hän näkee vain hyvää. Silloin pienet "virheet" ja ärsyttävät tavat ovat vain suloisia.

5. Hän tekee sinusta paremman ihmisen

Jos kumppanisi saa sinussa esiin parhaat piirteesi, on siinä jotain erilaista.

6. Teette molemmat uhrauksia

Jos molemmat ovat valmiita tekemään jonkinlaisia uhrauksia suhteen eteen, on liitossa aitoja tunteita. Hyvässä suhteessa molemmat ovat valmiita joustamaan ja tekemään töitä suhteen eteen.

7. Hänen kanssaan on hyvä olla

Jos tunnet olosi hyväksi ja turvalliseksi hänen seurassaan, on suhde oikeilla raiteilla. Kun toista rakastaa, häntä ei halua satuttaa millään tavalla. Sen lisäksi on aina valmis tekemään asiat niin, että hänellä on mahdollisimman hyvä olla.

8. Olette ystäviä

Hyvässä suhteessa on myös kyse ystävyydestä. Voitte tehdä yhdessä kaikenlaista, voitte puhua mistä vaan ja tiedätte myös ne toistenne salaisuudet.

9. Perheenne ovat yhtä

Jos sinun perheesi on hänelle perhe ja toisinpäin, on suhde vakaalla pohjalla. Hyvässä suhteessa tulee kumppanin lisäksi myös perhettä.

10. Näette yhteisen tulevaisuuden

Näettekö tulevaisuuden yhteisenä päämääränä? Ovatko haaveenne ja toiveenne samanlaisia? Jos vastasit kyllä, on rinnallasi melko varmasti se oikea.

Lue myös: Miltä rakkaus tuntuu? Asiantuntijat kertovat

Lue myös: Rakkaus ei ole satua - 5 tärkeää parisuhdeneuvoa

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat