Kuva: Fotolia

Minkä värisiä ruusuja sait? Keltainen viestittää pettämisestä, vaaleanpunainen ihailusta

08.02.2017 10:15 - Erica Alaluusua

Ruusun värillä voidaan viestiä esimerkiksi ystävyyttä, eroa tai rakkautta ensisilmäyksellä.

Kukkien valinta on haastavaa, jos ei tiedä, millaisista kimpuista toinen pitää. Jos päädyt ostamaan ruusuja, kannattaa niiden väri valita tarkkaan. Valintaa helpottaaksemme listasimme värien eri merkitykset, jotta voit ilmaista itse tarkemmin tuntemuksiasi tai selvittää antajan tarkoitusperät.

Punainen

Punainen on itsessään rakkauden väri, ja samaa se merkitsee myös tässä klassisessa ruusuvalinnassa. Sillä voidaan ilmaista myös halua ja kaipuuta, joten väri sopii hyvin etenkin vastikään rakastuneille. 

Valkoinen

Valkoisia ruusuja ostaessa kannattaa olla tarkka antamistilanteessa. Ruusuväri yhdistetään puhtauteen ja viattomuuteen, ja häissä sitä käytetään ilmaisemaan suhteen alkua. Valkoisella ruusulla on myös katalampi merkitys, sillä nimittäin voidaan myös ilmaista suhteen olevan ohitse. Kumppanille ei valkoisia ruusuja kannata siis ostaa ainakaan tämän pyytämättä.

Keltainen

Myös keltaisen ruusun lahjoittaminen kannattaa jättää parisuhteen ulkopuolelle, värillä voidaan nimittäin ilmaista uskottomuutta. Ystäville sitä kannattaa kantaa lahjaksi sitäkin enemmän, sillä se viittaa myös ystävyyteen ja väriä voidaan käyttää piristyksenä. Petettyä ystävää ei ehkä kuitenkaan kannata keltaisella värillä piristää. 

Vaaleanpunainen

Vaaleanpunaisella ruusulla viestitetään ihailua, iloa ja kiitollisuutta. Sitä voidaankin pitää kepeänä ja turvallisena värinä, jos et halua vielä tunnusta suuria tuntemuksia ja välttää mielipahan. 

Oranssi

Jos haluat ilmaista voimakasta halua toista kohtaan, on oranssi ruusu oiva valinta. Väri viestittää intohimosta ja energiasta, joten kuuman yötä voi ainakin yrittää edistää kyseisen ruusun avustuksella.

Laventeli

Laventelin värinen ruusu merkitsee lumoutumista sekä rakkautta ensisilmäyksellä. Jos siis törmäät unelmiesi kumppaniin, kannattaa metsästää käsiinsä usein laventelin värinen ruusu ja paljastaa tunteensa.

Persikka

Jos laventelia ruusua ei ole saatavilla tai haluat pitäytyä vähän rauhallisemmassa ilmaisussa, on persikka värinä hyvä vaihtoehto. Se vihjaa rakkauden alusta tai arvostuksesta. Sillä voidaan myös viestiä, että antaja haluaa nähdä, mitä tulevaisuutenne voisi tuoda tullessaan. Oiva keino siis selvittää, onko suhteella tulevaisuutta!

Lue myös: Suomalaisnaiset äänestivät: Lue, mitkä ovat mieluisimmat ystävänpäivälahjat

Lue myös: Täydellisen lahjan löytämiseen on olemassa yllättävä neuvo - uskallatko kokeilla?

Lue myös: Älä päästä kimppua nuupahtamaan – ohjeet, joilla saat kukat kestämään pidempään

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat