Kuva: Shutterstock
Koivun kukinnan ennustetaan päättyvän osassa maata lähipäivinä
Koivu on kukkinut kuluneena kesänä erittäin runsaasti.
Koivu on kukkinut tänä keväänä erittäin runsaasti, mutta osassa maata kukinnan odotetaan allergisten iloksi päättyvän jo lähipäivinä.
Turun yliopiston siitepölytiedotus Norkon mukaan tulevan viikonlopun aikana kukinnan ennustetaan päättyvän Uudellamaalla sekä Varsinais-Suomessa.
Muualla maassa kukinta jatkuu edelleen voimakkaanakin Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Kuitenkin kaukokantaumana siitepölyä voi kulkeutua myös pohjoiseen Lappiin saakka.
Koivun tilalle siitepölykartoille on kuitenkin ilmestynyt heinä, joka jatkaa kukintaansa lähipäivinä maan etelä- ja lounaisosissa. Määrät ovat kukinta-alueilla kuitenkin enimmäkseen vähäisiä.
Lue myös: Voimakkaasti allergisoiva vieraslaji leviää - pystyy myös lisääntymään Suomessa
Lähde: Norkko