Kuva: Fotolia

75 vuotta avioliittoa takana - katso, miten onnelliselta tämä pari näyttää!

16.08.2016 18:15 - Senni Loikala

Tytär pelästyi, ettei kukaan muistaisi hänen vanhempiensa 75-vuotishääpäivää. Toisin kävi, sillä rakkaustarinasta tuli nettihitti.

Kalifornialaisnainen Eileen Atkinson tahtoi muistaa vanhempiaan heidän 75-vuotishääpäivänään. Hän otti yhteyttä paikallisiin uutistoimituksiin ja yhteen sanomalehteen siinä toivossa, että jokin media olisi kiinnostunut kertomaan hänen vanhempiensa poikkeavan pitkästä rakkaustarinasta.

Atkinson sai vastaukseksi vain hiljaisuuden. Ketään ei kiinnostanut uutisoida yli 90-vuotiaan senioripariskunnan hääpäivästä.

Tämä suretti Atkinsonia, sillä hän kertoo suurimman osan vanhempiensa ystävistä kuolleen jo. Sen vuoksi pariskunnan hääpäivä ei hänen mukaansa ole kerännyt onnitteluja ja huomiota siinä määrin, kuin mitä hän olisi toivonut.

Nettihuomio osoitus välittämisestä

Korjatakseen tilanteen Atkinson julkaisi Facebookissa päivityksen, jossa oli hänen vanhempiensa hääkuva 75 vuoden takaa sekä heidän tuore yhteiskuvansa. Jälkimmäisessä molemmilla on päällään punaiset puserot, joiden etumuksissa on teksti: ”Yhdessä 75+ vuotta

Minusta yli 90-vuotiaaksi eläminen ja naimisissa oleminen 75 vuoden ajan on melkoinen saavutus. Jos olet samaa mieltä, ole ystävällinen, ja tykkää ja jaa päivitykseni. Tahdon osoittaa vanhemmilleni, että ihmiset välittävät”, Atkinson kirjoittaa.

Päivitys on kerännyt parissa viikossa lähemmäs 450 000 jakoa. Katso nettihitiksi noussut päivitys alta. Onko tämän pariskunnan pitkä ikä ja avioliitto sinustakin huomioimisen arvoinen asia?

Lue myös: Säilytä intohimo ja rakkaus avioliitossa - 6 toimivaa tapaa

Lue myös: 94-vuotias vanhus osti itselleen mainosaikaa tv:stä, tahtoi välittää katsojille liikuttavan viestin

Kilpailut

Uusimmat