Kuva: Laura Kiuru

Rosanna Kulju ja Piritta Hagman avautuvat deittailutottumuksistaan - "En jaksa käyttää aikaani sellaisiin ihmisiin"

01.02.2023 16:15 - Sanni Seppä

Hagman kertoo tuoreessa Pimppiheimo-podcastin jaksossa yrittäneensä taannoin uutta taktiikkaa treffailun suhteen, mutta yritys ei kuitenkaan kantanut kovin pitkälle.

Pimppiheimo-podcastin uudessa jaksossa Rosanna Kuljun ja Piritta Hagmanin keskustelussa esiin nousee treffailu ja kaksikolla onkin selkeästi omat mieltymyksensä oman deittailuelämänsä suhteen. Deittailun suhteen toiset tykkäävät tapailla monia ihmisiä samaan aikaan ja tutustua erilaisiin ihmisiin, mutta tähän tyyliin Kulju ja Hagman eivät kuitenkaan itse pysty juurikaan samaistumaan. Hagman kertoo etsineensä jo nuorena hyvin vakavalla otteella elämänkumppania, eikä hänellä ollut juurikaan kokemusta aktiivisesta deittailusta. Hän yritti taannoin kuitenkin hieman erilaista taktiikkaa treffailun suhteen. 

- Ajattelin, että mitä jos nyt tekisin tätä modernilla Carrie Bradshaw -tyylillä ja oikeasti vain tapaisin ihmisiä ja tekisin siitä osan sosiaalista elämää. Yritin ja se ei ollut kauhean onnistunut yritys, koska en jaksa käyttää aikaani sellaisiin ihmisiin, jotka ei kiinnosta minua riittävästi. En jaksa rampata tuolla syömässä ihmisten kanssa ja puolessa välissä miettiä, että voi herranen aika sentään, pääsisikö täältä pikkuhiljaa kotiin. Mieluummin laitan villasukat jalkaan ja luen kirjaa, Hagman kertoo.

Hagmanin mukaan hänen keskittymiskykynsä ei yksinkertaisesti riittäisi monen ihmisen samanaikaiseen tapailuun.

- Haluan keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan, Hagman sanoo.

Kulju kertoo samaistuvansa juontajaparinsa tuntemuksiin.

- En ole ikinä ollut sellainen, joka olisi pystynyt mitenkään tapailemaan samaan aikaan montaa ihmistä ja se johtuu ehkä siitä, että en ihastu helposti. Tai sitten jos se on sellainen tyyppi, josta oikeasti tykkään, niin ihastun ihan 100-0. Mutta jos se on joku sellainen, kuka on mielestäni vain ihan kiva, niin ei minulla ole mielenkiintoa laittaa edes sitä kahta tuntia ja mennä johonkin syömään, Kulju miettii.

Hagman seurustelee tätä nykyä miesten koripallomaajoukkueen Susijengin päävalmentajan Lassi Tuovin, 36, kanssa. Hagman on mukana myös Iholla-sarjan uudella kaudella, josta hän puhuu myös tuoreessa jaksossa.

Voit kuunnella koko jakson alta tai Podplaysta.

Lue myös: Parisuhteen julkituominen jännitti Piritta Hagmania: "Hassua, kuinka iso kynnys sen tekemiseen oli"

Lue myös: Yksi asia sai Piritta Hagmanin boikotoimaan joulua - paljastaa Pimppiheimo-podcastissa hauskan lapsuusmuistonsa

Lue myös: Rosanna Kulju ei enää anteeksipyytele erästä piirrettään - 'He jotka eivät sitä kestä, karsiutuvat pois 100-0'

Kilpailut

Uusimmat