Kuva: AOP

Jukka Hildén koki painetta erotessaan ex-vaimostaan - "Sanotaan, että nyt meni kaikki arvostus"

06.11.2022 18:15 - Sanni Seppä

Jukka Hildén on julkaissut myös oman elämäkertakirjansa.

Duudsoneistakin tuttu Jukka Hildén, 42, vieraili Esko Eerikäisen vieraana Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa. Hilden julkaisi tänä vuonna oman elämäkertakirjansa Kivun perintö, ja hän avaa ohjelmassa myös kirjan taustoja ja kipeitäkin vaiheita elämästään. 

Esimerkiksi ero ex-vaimo Outi Haapasalmesta oli Hildénin mukaan kova paikka, ja se vaikutti myös hänen ympärillään oleviin ihmisiin. Hildénin elämään asteli samoihin aikoihin myös uusi rakkaus tanssija Chachi Hildén, 26. Tänä päivänä pari on naimisissa, mutta tuolloin ero ja uusi rakkaus herättivät ympärillä olevissa ihmisissä hieman närää.

- Kun sä vihdoin yhdessä sitten teet sen päätöksen ja kaikki se kipu ja tuska mitä siitä koituu, niin sen lisäksi siihen tulee se yhteiskunnan ja median paine. Sanotaan, että nyt meni kaikki arvostus ja vaikka tavallaan mä vihdoin uskalsin miettiä itseäni ja omaa onneani ja olla myös hukkaamatta Outin mun ex-puolison aikaa, niin mä mä koin siitä paljonkin turhaa mielipahaa, koska media syyllisti mua, Hildén selittää. 

Hildén kertoo, että harva edes hänen omista ystävistään pysähtyi kysymään tuona aikana, miten hänellä sujuu ja onko hän itse onnellinen. Päätös erosta oltiin laittamassa burnoutin ja stressin piikkiin. 

- Se oli mun mielestä ihan hirveää. Sen takia aina kun ihmisten kanssa puhuu, niin ne aina käy kuitenkin jotain taistelua sisällään. Yritettäisiin vaan vähän ymmärtää enemmän toisiamme ja vaikka kuunnella sen sijaan, että heti yritetään korjata jotain, Hildén selittää. 

Hildén kertoo ohjelmassa myös siitä, miten hän teki aiemmin aivan liikaa töitä ja poltti kynttilää molemmista päistä. Kiireinen ja täyteen ahdettu arki uuvutti lopulta, ja siitä hän kertookin ottaneensa opiksi. 

- Ehkä se suurin oppi on ollut just nimenomaan tuossa tasapainossa, ettei ole sanonut kaikkeen joo ja ole sellainen jeesaailija. Sitten huomaa, että sä ajaudut nurkkaan. Ei aika riitä millään kaikkeen, eikä jaksaminen. Mä oon oppinut sanomaan ei ja se on tuntunut tosi hyvälle. Mä luulen, että sen takia se tasapaino tällä hetkellä on vähän paremmissa kantimissa, Hildén selittää.  

Voit kuunnella koko haastattelun Podplaysta

Lue myös: Jukka ja Chachi Hildén viettivät hääpäiväänsä - useat julkkikset ihastuivat kuvasarjaan

Lue myös: Me Naiset: Chachi ja Jukka Hildén olivat erota - "Mietimme, jatkuisiko matka yhdessä vai erillään"

Lue myös: Konsta Hietanen oli nuorena jalkapallon kärkinimiä - "Olin Suomen kolmen parhaan joukossa"

Voice.fi, Podplay, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat