Kuva: Nelonen / Petri Aho

Jukka Pojan uutuuskappale kertoo yksinäisyydestä - "Se on aika akuutti tunne"

07.06.2022 15:15 - Jenni Tuusjärvi

Jukka Pojan mukaan kappaleiden kirjoitustyö on ryppyotsaista työtä. Hän myöntää suhtautuvansa asiaan ajoittain lapsellisen tarkasti.

Radiokanava Iskelmän iltapäivästä tuttu juontaja Satu Kotonen haastatteli hiljattain reggae-artisti Jukka Poikaa. Artisti vieraili Kotonen luotsaamassa Sadun sunnuntaivieras -podcastissa.

Kahden vuosikymmenen mittaisen uran tehnyt artisti on kynäillyt lukuisia hittikappaleita. Hänen viimeisin kappaleensa Viel rakkaus sut löytää kertoo siitä, kuinka oman elämänkumppanin löytäminen voi tuntua haastavalta. Vaikka kappaleen aihe tuli artistille ehdotettuna, oli se Jukka Pojalle samaistuttavissa.

- Minulla oli sellainen muutaman vuoden jakso, toki aika nuorena, jolloin tuntui, että kaikki ympärillä löysivät tyttö- tai poikaystävän ja itse kuljin itsekseni, hän muistelee. 

- Siinä iässä se on aika akuutti tunne. Tietysti se varmasti muuttuu akuutimmaksi jatkuessaan kovin pitkään, artisti jatkaa. 

Hän kertoo tunteneensa tuolloin, että häneltä jää jotain kokematta. 

Jukka Pojan mukaan kappaleiden tekemisessä on tärkeää, että on jonkinlaista tarttumapintaa aiheeseen. Hän kuitenkin lisää, että myös myötätunnolla hyvällä eläytymiskyvyllä pääsee tunnelmiin käsiksi.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Artisti kertoo olevansa tarkka kappaleiden kirjoitustyössä. Kielen ja kieliopin on oltava artistin mukaan biiseissä kunnossa. 

- Myönnän olevani aina vähän häiriintynyt siitä, jos jossain kappaleessa on huolimattomuusvirheitä, hän toteaa. 

- Myönnän sen olevan lapsellista, hän jatkaa. 

Jukka Pojan mukaan kappaleiden tekeminen on hieman ryppyotsaista työtä.

Kuuntele koko jakso alta tai Podplaysta.

Lue myös: Yhdestä asiasta Chisu on erityisen ylpeä: "Jos joku ei halua kuunnella mun musaa, niin sitten se on niin"

Lue myös: Anna Abreun kannanotot herättävät palauteryöpyn - "Aina, jos mä otan kantaa, tulee paskaa"

Lue myös: Elastinen on nähnyt julkisuuden varjopuolet läheltä - "Rajat pitää vetää itse"

Voice.fi, Podplay, Iskelmä ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat