Kuva: Timo Pyykönen

Suomen ainoa eroamista käsittelevä podcast alkaa - kaksi naista avoimina kokemuksistaan

18.03.2020 10:45 - Roy Kokkonen

Uusi podcast-sarja tarjoaa vertaistukea eroaville tai sitä harkitseville.

Suomen ainoa eroamista käsittelevä podcast-sarja Eropodi alkaa. Sarjan tekijät Aina ja Iina kertovat avausjaksossa omat erokokemuksensa. 

Heti ensimetreillä selviää, että Ainalla ja Iinalla on paljon yhteistä. Kummatkin ovat kahden lapsen äitejä, molemmat ovat kasvaneet eroperheissä ja he ovat jopa tapailleet aikanaan samaa miestä. Vaikka heidän tarinoissaan on yhtäläisyyksiä, eroprosessit olivat täysin erilaisia.

- Se oli ihan sellainen tavallinen arkinen keskiviikkoilta. Kuitenkin mulla oli sellainen tunne, että kaikki ei ole kunnossa. Sitten, kun lapset oli nukkumassa, sain vihdoin kysyttyä: Mikä sinua vaivaa? Vastaus meni jotenkin näin: "En ole ollut kovin hyvä aviomies. Mulla on ollut suhde kolme kuukautta. Ja haluan avioeron", Iina kertoo ensimmäisessä jaksossa.

Ainan kohdalla eroprosessi oli hänen omien sanojensa mukaan "rationaalinen". He pitivät miehensä kanssa kokouksia, joissa haettiin ratkaisua parin ongelmiin. Pari päätti, että ero olisi paras ratkaisu. Kuitenkin he jatkoivat vielä yrittämistä, mutta lopulta avioero astui voimaan.

Ainan ja Iinan avioeroista on kulunut jo vuosia. He kertovat avoimesti, millä keinoilla ovat käsitelleet tunteitaan eroprosessin aikana. Selviytymisessä on turvauduttu selibaattiin, miespuoliseen au pairiin, eroseminaariin ja jopa oman supersankarihahmon luomiseen.

Suomessa tapahtuu yli 13 000 avioeroa vuosittain. Tässä luvussa ei vielä ole mukana avoeroja, joten aihe koskettaa lukuisia suomalaisia. Juuri halu tukea muita eroprosessia läpikäyviä on innostanut parivaljakkoa sarjan tekemisessä.

- Olisimme itse kaivanneet tällaista sisältöä aikoinaan, Iina kertoo.

Vaikka aihe on rankka ja koskettava, painopiste sarjassa on positiivisuudessa.

- Eropodissa ei syytellä ketään, vaan keskitytään selviytymiseen ja hyvien puolien näkemiseen muutoksessa, Aina sanoo.

Voit kuunnella Eropodin ensimmäisen jakson alta.

Eropodin kaksi ensimmäistä jaksoa on nyt kuultavissa RadioPlayssa. Uusi jakso julkaistaan aina keskiviikkoisin.

Kilpailut

Uusimmat