Kuva: AOP

Selena Gomez jätti Instagramin neljäksi vuodeksi: "Palkitsevin lahja, jonka olen itselleni antanut"

01.05.2024 12:15 - Vilma Toikka

Tauon aikana Gomezin tiliä päivitti hänen tiiminsä.

Laulaja Selena Gomez, 31, on Instagramin seuratuin nainen. Hänellä on sovelluksessa 428 miljoonaa seuraajaa. Muutamia vuosia sitten hän teki kuitenkin päätöksen, jonka hän kokee "elämänsä" parhaaksi.

Gomez jätti Instagramin neljäksi vuodeksi. Tuona aikana hänen tiliään hoitivat hänen tiimiläisensä. Time-julkaisun 100-vuotisjuhlatilaisuudessa puhunut laulaja kertoi, että sovelluksesta poistuminen oli yksi hänen elämänsä parhaista päätöksistä.

Gomezin mukaan tauon pitäminen sosiaalisesta mediasta teki hyvää hänen mielenterveydelleen. Gomez kuvailee olleensa tauon aikana onnellinen ja enemmän läsnä läheisilleen. 

- Olin poissa Instagramista neljä vuotta. Annoin tiimini hoitaa julkaisut. Se oli palkitsevin lahja, jonka olen itselleni antanut. Olin enemmän läsnä, ja olin onnellinen, Gomez kertoi. 

Gomezin mielestä ystävien kuulumisia on palkitsevampaa kuulla esimerkiksi puhelimessa jutellen, ei pelkästään sosiaalisen median kautta. 

- Se on inhimillisempää. Minusta taukojen ottaminen on tärkeää.

Laulajana ja näyttelijänä tunnettu Gomez seurustelee tällä hetkellä tuottaja Benny Blancon kanssa. 

Gomez ja Blanco virallistivat suhteensa joulukuussa 2023. He olivat kuitenkin tapailleet jo puolen vuoden ajan, ennen suhteen julkistamista. 

Lue myös: Selena Gomez avautuu sairautensa tuomista haasteista - haluaa rohkaista kaltaisiaan

Lue myös: Selena Gomez ylistää rakastaan: "Turvallisinta mitä olen kokenut"

Lue myös: Spekulaatiot Taylor Swiftin uuden albumin nimen taustasta käyvät kuumina

Lähde: CNBC Make it

Kilpailut

Uusimmat