Kuva: AOP

Iron Maidenin Bruce Dickinson tulee ensi vuonna soolokeikalle Suomeen

23.11.2023 17:15 - Sanni Seppä

Artistilta on tulossa myös soololevy vuosien tauon jälkeen.

Legendaarisesta Iron Maiden -yhtyeestä tunnettu Bruce Dickinson saapuu soolokeikalle Suomeen. Artisti on julkaisemassa alkuvuodesta seitsemännen sooloalbuminsa The Mandrake Project ja sen kiertue on täydentynyt Suomi-keikalla. Dickinsonin viimeisimmästä sooloalbumista on vierähtänyt jo tovi, sillä viimeisin albumi Tyranny of Souls julkaistiin vuonna 2005. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu Afterglow of Ragnarok julkaistaan 1. joulukuuta. 

Dickinson valtaa Helsingin Kulttuuritalon lavan 13. kesäkuuta 2024. Bändiin kuuluvat artistin lisäksi kitaristi Roy Z, basisti Tanya Callaghan, rumpali Dave Moreno ja italialainen kosketinvelho Mistheria. Artisti on esiintynyt Suomessa soolouran merkeissä viimeksi vuonna 2002 Tuska-festivaaleilla. 

Liput tulevat myyntiin Lippu.fi:ssä keskiviikkona 29. marraskuuta. 

Dickinson julkaisee kohta uutta musiikkia. (kuva: AOP)

Lue myös: Marko Hietala kertoo, millaista oli esiintyä Tarja Turusen kanssa - varsinkin fanien reaktiot koskettivat

Lue myös: Guns N' Roses -legenda Axl Rose tunnustautuu Kimi Räikkösen faniksi - "Tulemme toimeen hyvin"

Lue myös: Marko Hietala yllättyi Tarotin saamasta suosiosta - pohtii nyt yhtyeen tulevaisuutta

Lähde ja lisätiedot: Live Nation

Kilpailut

Uusimmat