Yhtye esiintyy Helsingin Jäähallissa 25. lokakuuta.
Musiikki
28 päivää sitten
Yhtye esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla.
Musiikki
noin kuukausi sitten
Peruuntuneen keikan korvaava konsertti järjestetään perjantaina.
Musiikki
2 kuukautta sitten
Yhtye konsertoi Helsingissä.
Musiikki
4 kuukautta sitten
Ensi kesänä jäähallin etupihalla toimintansa aloittaa Nordis Live.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Perutuille keikoille on jo löydetty korvaavat päivämäärät.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Yksi syy on ylitse muiden, kun suomalainen pohtii keikkalipun ostamista.
Musiikki
8 kuukautta sitten
Muusikko konsertoi Tampereella ensi vuonna.
Musiikki
9 kuukautta sitten
Lisäkonsertti järjestetään valtavan kysynnän vuoksi.
Musiikki
9 kuukautta sitten
Nylon Beat nautti suurta suosiota 1990-luvulla.
Musiikki
noin vuosi sitten
Artistilta on tulossa myös soololevy vuosien tauon jälkeen.
Musiikki
noin vuosi sitten
Suosittu PMMP tekee paluun ensi vuoden elokuussa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Yhtyeen piti esiintyä Helsingin Kaisaniemessä 8. elokuuta.
Viihde
noin vuosi sitten
Illan Tähtivierasta Stigiä haastattelemassa tällä kertaa Mikko Suursalmi! Valloittava Stig jakaa uutuuskappaleensa Annelin syntytarinan ja kertoo, miten hänen kappaleensa yleensä syntyvät. Keikkatauolle jäävä artisti paljastaa myös kiinnostuksensa uudenlaisiin musiikin tekemisen ja jakamisen tapoihin. Mikä kumma on Stig-bot ja miten artisti suhtautuu TV-ohjelmissa ja somessa esiintymiseen?
Radio Novan Ilta
yli 2 vuotta sitten
Ed Sheeranin oli tarkoitus esiintyä Helsingin Olympiastadionilla 20. ja 21. elokuuta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Radio Novan Päivässä puhuttiin hellyyden osoituksista kotona ja julkisilla paikoilla. The Rasmus kävi vieraana ja pyöritettiin onnenpyörää, missä kuulijan oli mahdollisuus voittaa liput bändin jäähalli keikalle. Miksi kylmäallas uimahallissa on kylmempi kuin avanto? Kotisynnytyksen ja äitiyden arvostelu aihe puhututti kuulijoita. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivä
yli 3 vuotta sitten