Kuva: AOP

Disney yritti poistaa kiroilun Beatles-dokumentista - sitten Paul McCartney ja Ringo Starr puuttuivat peliin

29.11.2021 23:15 - Iiro Myllymäki

Disney myöntyi lopulta olemaan sensuroimatta The Beatles: Get Back -dokumenttisarjaa.

Disney+-palvelussa on julkaistu kolmiosainen The Beatles: Get Back -dokumentti. Peter Jacksonin ohjaamassa, lähes kahdeksan tunnin pituisessa dokumenttisarjassa seurataan, miten yhtye levyttää Let It Be -albumiaan ja valmistautuu ensimmäiseen live-esiintymiseensä kahteen vuoteen. Dokumentti on koostettu vuonna 1969 kuvatusta materiaalista. Let It Be jäi yhtyeen viimeiseksi albumiksi.

Dokumenttisarja on tehty yhteistyössä Beatlesin entisten jäsenten Ringo Starrin ja Paul McCartneyn sekä George Harrisonin lesken Olivia Harrisonin ja John Lennonin lesken Yoko Onon kanssa. Peter Jackson kertoo NME:n haastattelussa, että kaikki halusivat välittää totuudenmukaisen kuvan dokumentissa. Disney olisi halunnut sensuroida kaikki kirosanat pois dokumenttisarjasta, mutta tähän bändin entisten jäsenten taholta ei suostuttu.

- Paul sanoi minulle, että tämä on hyvin paikkansapitävä kuvaus siitä, millaisia he olivat silloin. Ringo sanoi, että kaikki on totuudenmukaista. Juuri totuudenmukaisuus oli heille tärkeää. He eivät halunneet, että siitä tulee siistittyä, Jackson kertoo.

- Disney halusi poistaa kaiken kiroilun, mutta Ringo, Paul ja Olivia sanoivat, että ”näin me puhuimme ja näin me haluamme maailman näkevän meidät”, Jackson jatkaa.

Disney on lisännyt kunkin dokumenttisarjan jakson alkuun varoituksen, että dokumentti sisältää "karkeaa kielenkäyttöä, aikuisaiheita ja tupakointia". Sarjalle on annettu K16-ikärajaluokitus.

Jackson kertoo yllättyneensä siitä, että Starr tai McCartney eivät vaatineet mitään muutoksia tehtäväksi nähtyään dokumentin ensimmäistä kertaa.

- Olisi ollut tavallista, jos olisin saanut toiveen poistaa jonkin kommentin tai lyhentää jotain keskustelua. En saanut mitään, Jackson sanoo.

The Beatles: Get Back -trailerin voit katsoa alta.

Lue myös: Tulevan The Beatles -elokuvan näyttelijät on paljastettu: "He ovat karismaattisia ja hyvin aitoja"

Lue myös: Paul McCartney muistaa viimeisen keskustelun John Lennonin kanssa: "Antaisin mitä vain, jos hän eläisi"

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat