Kuva: Ville Juurikkala

Lauri Tähkä siirtää kiertuettaan jälleen: "Taistelu koronaa vastaan on vielä kesken"

25.03.2021 12:45 - Iiro Myllymäki

Lauri Tähkän isot keikat on tarkoitus toteuttaa syyskuussa.

Suosikkiartisti Lauri Tähkä, 47, siirtää alkukesään suunnitellut Toreilta Töölöön -kiertueen keikkansa. Kiertueen keikat on nyt tarkoitus järjestää Helsingin Bolt Arenalla 4. syyskuuta ja Seinäjoen OmaOP Stadionilla 11. syyskuuta. Ostetut liput käyvät sellaisinaan siirretyille keikoille.

- Taistelu koronaa vastaan on vielä kesken. Koska näin suuria tapahtumia ei voi edelleenkään touko-kesäkuussa järjestää, jää valitettavasti ainoaksi vaihtoehdoksi molempien konserttien siirto. Mutta lupaan, että kun pitkä odotus vihdoin palkitaan, luvassa on ainutlaatuinen show. Samalla laitan kaiken toivoni siihen, että virus saadaan kohta kuriin ja pääsemme pian näkemään toisemme keikoilla, Lauri Tähkä kommentoi tiedotteessa.

Keikkoja siirretään nyt jo toistamiseen. Alun perin keikat oli tarkoitus järjestää kesäkuussa 2020.

Lauri Tähkä julkaisi maaliskuun alussa uuden singlen Aavikko. Uusi biisi sai heti innostuneen vastaanoton miehen fanien keskuudessa. Tähkä kertoo, että kappale on tehty Lapin erämaassa ja että Lapin ainutlaatuisuus ja rauha kuuluvat kappaleella. 

Aavikko-kappaleen musiikkivideon pääset katsomaan alta.

Lue myös: Lauri Tähkä tiesi heti, missä haluaa tehdä tulevan levynsä: "Teimme oikean päätöksen"

Lue myös: Kenen musiikkia kuullaan hääsoittolistoilla eniten? Suomessa ykkössijan vie Lauri Tähkä

Kilpailut

Uusimmat