Kuva: AOP / AOP

Mitä Erika Vikman ja Antti Tuisku hautovat? Fanit vetivät johtopäätökset kiusoittelusta

03.02.2021 10:45 - Iiro Myllymäki

Antti Tuisku jakoi Instagram-tilillään vihjailevan videon.

Antti Tuisku, 36, ja Erika Vikman, 27, vaikuttavat hautovan jonkinlaista yhteistyötä. Antti Tuisku on jakanut Instagram-tilillään videon, jossa hänen päässään on Vikmanin vuoden takaisesta Uuden musiikin kilpailun esityksestä muistuttava koristepäähine. Musiikkina videolla kuullaan Vikmanin Syntisten pöytä -kappaleen instrumentaaliraitaa, jonka päälle on miksattu Antti Tuiskun Peto on irti -kappaleen alun puheosa.

”Pedot, syntiset ja kaikki muut. Kohta mennään”, Tuisku kirjoittaa videon saatesanoissa.

Jos päivitys ei näy alla, klikkaa tästä.

Erika Vikman on kommentoinut Tuiskun päivitystä.

”Oot niin syntiä täynnä!” Vikman kirjoittaa.

Kaksikon fanit ovat päätelleet, mistä yhteistyössä voi olla kyse. Monet uskovat Vikmanin ja Tuiskun esiintyvän yhdessä UMK-finaalissa, joka käydään 20. helmikuuta. Asiaa on spekuloitu muun muassa Tuiskun päivityksen kommenteissa ja Jodelin Euroviisut-kanavalla.

Antti Tuiskun UMK-esiintymisestä alkoi liikkua huhuja jo noin viikko sitten, kun Tuisku julkaisi kuvan itsestään UMK-huppari yllään. Tämän päivityksen voit katsoa alta tai tästä linkistä.

Monen toiveista huolimatta Antti Tuisku ei ole itse osallistunut Uuden musiikin kilpailuun. Hän kuitenkin esiintyi show’n väliaikaesiintyjänä vuonna 2015 ja lauloi tuolloin sekä Lordin Hard Rock Hallelujah -voittobiisin että oman, juuri julkaistun Peto on irti -kappaleensa.

Lue myös: Antti Tuiskun outoa laulutapaa ihmeteltiin uutuusbiisissä - kertoo nyt podcastissa, mistä on kyse

Lue myös: Yhden tähden äänitapettia ja kiistanalaisia sanoituksia - arvostelussa kaikki UMK-finalistit

Lue myös: Danny ei tiennyt, että hänen biisinsä lähetettiin UMK:hon - "Olin hyvin hämmästynyt"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat