Kuva: AOP

Whitney Houstonin esittäjä tulevaan elokuvaan valittiin - huomaatko yhdennäköisyyden?

16.12.2020 16:15 - Iiro Myllymäki

Elämäkertaelokuvassa popdiivaa esittää Naomi Ackie.

Legendaarisen poptähden Whitney Houstonin esittäjä tulevaan elämäkertaelokuvaan on valittu. Variety uutisoi, että rooliin on valittu Naomi Ackie, 28. Ackie on aiemmin nähty muun muassa Netflix-sarjassa The End of the F***ing World ja elokuvassa Star Wars: The Rise of Skywalker.

Naomi Ackie (kuva: AOP)

(kuva: AOP)

I Wanna Dance With Somebody -nimisen elokuvan on määrä tulla ensi-iltaan marraskuussa 2022. Elokuvan ohjaa Stella Meghie, ja sen käsikirjoittaa Anthony McCarten, joka aiemmin on vastannut esimerkiksi Queen-elokuva Bohemian Rhapsodyn käsikirjoituksesta.

Ohjaaja Stella Meghie kertoo Varietylle, että sopivaa Whitney Houstonin esittäjää etsittiin pitkään ja hartaasti.

- Naomi Ackie teki meihin vaikutuksen prosessin jokaisessa vaiheessa. Liikutuin hänen kyvystään toisintaa maailmanlaajuisen ikonin lavakarisma ja tuoda inhimillisyyttä hänen yksityiselämäänsä, Meghie sanoo.

Whitney Houston (kuva: AOP)

Roolituksesta päättämässä on ollut myös levy-yhtiömoguli Clive Davis, joka antoi Houstonille levytyssopimuksen ja oli merkittävässä roolissa nostamassa Whitney Houstonia suursuosioon. Myös Davis oli erittäin vaikuttunut Naomi Ackien suorituksista koekuvausvaiheessa.

- Vaikka Whitneyn voittamattomat laulusuoritukset ovat tallella elokuvassa, Naomin upea näyttelemiskyky sallii hänen tavoittaa Whitneyn ainutlaatuinen viehätys, tähtiloisto ja tietenkin myös tämän henkilökohtaiset ongelmat. En voisi kuvitella ketään parempaa tähän rooliin, Davis sanoo.

Lue myös: Whitney Houstonin harvinaisesta kappaleesta julkaistiin EDM-versio - taustalla huippu-DJ

Lue myös: Poptähti joutui pyytämään anteeksi kylpyammekuvansa kuvatekstiä - "Olen idiootti"

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat